maanantai 23. toukokuuta 2011

Hapuan kyläkoulu jatkaa

Kankaanpään edellinen kaupunginvaltuusto on viimeksi ollut lakkauttamassa kyläkouluja ja näin kävi Veneskosken ja Narvin koulujen osalta. Nyt jälleen ollaan hakemassa säästöjä samalla tavalla, nyt Hapuan koulun on liipasimella, vaikka jopa edellisen valtuuston päätös 25 oppilaan vähimmäismäärästäkin täyttyy tämän päätöksen edellyttämässä ajassa hyvissä ajoin ennen kevätlukukauden alkua ja tämän on sivistyslautakuntakin todennut kokouksessaan 8.3.
Nyt lakkauttamista perustellaan, kun näyttäisi, ettei syksyllä tulisikaan tähän rajaan yltävää oppilasmäärää.

Kuitenkin kyläyhdistys tekee hartiavoimin töitä oppilaiden saamiseksi ja järjestää iltapäiväkerhon, jossa tarjotaan myös välipala yhdistyksen kustannuksella. Hapuan kylää yhdistävää koulun jatkamista onkin kaikin tavoin puolustettava. Meille PerusSuomalaisille on jopa sanottu, etteikö politiikkojen päätöksiin voi luottaa, johon voimme todeta, ettei meitä ollut ketään edellisessä valtuustossa emmekä näin ole mitenkään vastuussa sen päätöksistä, kun oppilasrajaa nostettiin 20:stä 25:een. Mahdollinen oppilasmäärän notkahdus on seurausta monista tunnetuista tekijöistä, esim. epäpätevästä sijaisopettajasta johtuen. Oppilasennusteet tuleville vuosille ovatkin nousevia, joten senkään takia 1-2 vuoden pienemmän oppilasluvun takia ei koulua kannata lopettaa semminkin kun Hapuan alueelle uudessa osayleiskaavassa ollaan osoittamassa uusia rakennuskelpoisia tontteja. Koulu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien tavoitettavissa 23-valtatien varrella ja kevyenliikenteenväylätkin ainakin keskustan suuntaan ovat kunnossa.

Paljon puhutaan 2-opettajaisten koulujen heikkoudesta, mutta jopa esim. aikanaan Petkeleen koulu on ollut yksiopettajainen ja sieltäkin on tullut täysin menestyneitä oppilaita. Kyläkoulut ovatkin kaikin puolin puolustamisen arvoisia, sillä monissa tutkimuksissa on myös todettu niillä olevan monia hyviä puolia. Nyt myös Hapuan koulussa toimii 2 dysfasiaryhmää, joille yhteys normaaliin kouluun on myös kaikin tavoin kehittävää ja tarpeellista.

Eduskuntavaaleissa PerusSuomalaiset tuli suurimmaksi puolueeksi Hapualla saaden 40,3% äänistä ja yhteensä278 ääntä eli saimme Kankaanpään äänestysalueista prosentuaalisesti toiseksi eniten ääniä juuri Hapualta, kun Kankaanpään koko kannatusprosenttimme oli 37, 1.

Olimme näin ollen valtuuston kokouksessa puolustamassa jatkoaikaa Hapuan koululle, joka tulikin äänin 20-15, vastaan äänestivät koko kokoomuksen ryhmä, demarit yhtä lukuunottamatta ja keskustasta kolme: Nina Rajamäki, Rauno Mäntysalo, Jorma Lepistö. Puolesta oli kokonaista neljä ryhmää kokonaan eli me PerusSuomalaiset, vasemmistoliitto ja yhden hengen kd:n ja vihreiden ryhmät sekä valtaosa keskustan ryhmästä.

Ei kommentteja: