lauantai 16. heinäkuuta 2011

Hoidetaan terveyttä sairauden sijaan

Aika hätkähdyttäviäkin tietoja terveydenhuoltouudistus-paneelissa Suomi-Areenalla kuulimme. Valtakunnallisen Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen väitti vuoden kuluessa joka 11. suomalaisen joutuvan leikkaukseen. Tuntui uskomattomalta. Olen vitsaillut, kun syksyllä leikattiin kantapäätä ja olin näin eka leikkauksessa 67- vuotiaana, että kyllä tämän kestää, kun seuraava leikkaus on sitten yli 130-vuotiaana. Mutta sairauksien hoito ei ole mikään leikin asia potilaille eikä kustannuksista suurimmaksi osaksi huolehtivalle yhteiskunnallekaan.

Kun paneelissakin puhuttiin vain sairauksien hoidosta käänsin näkökohdan opposition puheenvuorossani päinvastaiseksi tähdentämällä terveydestä huolehtimisen tärkeyttä. Samalla protestoin hallitusohjelmassa olevaa terveyden edistämisen määrärahojen 2 milj. euron vähentämistä, vaikka samanaikaisesti ohjelmassa kauniisti todetaan käynnistettävän sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma (Kaste II) painopisteinä syrjäytymisen ehkäiseminen, omaishoidon tukipalveluiden kehittäminen, yleinen palveluiden kehittäminen, pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy. Miten supistuvilla määrärahoilla voidaan päästä näihin kauniisiin tavoitteisiin. Näyttääkin siltä, että on jämähdetty hoitamaan sairauksia sen sijaan että edistäisimme ihmisten pysymistä terveinä.

Krooniset sairaudet kuten sydän- ja verisuonitaudit, syöpä, hengityselinsairaudet, mielenterveysongelmat ja diabetes aiheuttavat 86% kuolemista ja kuitenkin suurin osa niistä voitaisiin ehkäistä, eivätkä keinotkaan olisi monimutkaisia: terveet elintavat.

Pitäisi ainoastaan luopua elämää tuhoavista epäterveellisistä elintavoista, joita ovat tupakointi, huono ruokavalio, alkoholin liikakäyttö ja liikunnan vähyys. Myös tulisi huolehtia vitamiini-, mineraali- ja hormoonitasapainoista. Mielenterveysongelmia voitaisiin ehkäistä poistamalla eristyneisyyttä. Yksinkertaista mutta totta.

Puheenvuorossani puhuin kyllä myös omaishoidosta, jossa yhdistyvät inhimillisyys ja taloudellisuus, ja myös hallitusohjelmaan sisällytettyyn vanhuslakiin välttämättä otettavista asioista, jotta lailla olisi jotain merkitystä. Mutta niistä lisää toisella kerralla.

Ei kommentteja: