perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kesäsuunnitelmia

Rankan eduskunnan loppurytistysviikon jälkeen ennen kesävapaalle lähtöä on edessä yhtä kova viikonloppu. Mutta mitä sitten kesän kuluessa, helpottaneeko lainkaan.

Tänään vapaan alettua eduskunnasta oltiin illalla Porin kaupungin vastaanotolla farmari Suomen Maatalousnäyttely 2011 merkeissä. Huomenna pitäisi käydä grillaamassa kalaa Farmarissa ja pistäytyä ennen sitä PerusSuomalaistenkin teltalla, jos se on pystyssä. Melkoinen rankkasada oli näet illalla Porissa ja tuulen pyörteitäkin on odotettavissa.

Porin Farmarista on kiirehdittävä siunaustilaisuuteen Kankaanpäässä. Muistotilaisuus pidetään entisessä omistajaa vaihtaneessa Niinisalon seurakuntakodissa. Sitten olisi paneuduttava sunnuntain saarnaan, jonka saan pitää Sata-Häme-soi-juhlien kansanlaulukirkossa Ikaalisten kirkossa alkaen kello 11. Sieltä tulee kiirehtiä sotaanlähdön muistokilven paljastamiseen Liimun talolle Narvinpäähän Kankaanpäässä. Vielä on onnnittelukäynti 85-vuotiaan luona Jämijärvellä. Maanataina täyttää yksi nuorimmista sotiemme veteraaneista Kankaanpäässä saman 85-vuotta ja häntäkin on pyydetty onnittelemaan.

Kesä tuntuu vasta nyt alkavan, kun tähän asti on oltu lähes kokonaan sisällä eduskuntatalossa.
Poriin matkatessakin ulkolämpötilaksi saatiin mitattua yli 30 astetta. Kesän Suomi-areenalle Poriin on pyydetty mukaan kahteenkin paneeliin, muitakin tilaisuuksia riittää areenalla, jonka järjestäjänä muuten on nimenomaan Suomen eduskunta.

Sitä ennen jo seuraavana viikonloppuna on Herättäjä-juhlat Oulussa. Heti maanantaina sen päälle Savonlinnan oopperajuhlat. Kotkan meripäivätkin kuuluvat ohjelmaan. Tietysti City-Marathon Helsingissä, Israel-konferenssi Joensuussa ja eduskuntaryhmän kesäkokous Turuus.
Nämä vain lonkalta heitettyinä. On tietysti myös perinteiset kaksi leiriviikkoa Kankaanpään seurakunnan leirikeskuksessa Hakoniemessä, toinen sotaveteraaneille, toinen sotainvalideille.

Rauman kaupunkikin oli juuri tänään lähettänyt kutsun illanistujaisiin. Kesäteattereitakin on ainakin Eurajoen Kuivalahdella ja Kankaanpään Veneskoskella, ehkä muitakin.

Niin, jotta kyllä sitä lomaa ja vapaata piisaa. Jos Luoja vomia ja terveyttä antaa, sillä varauksellahan kaikki on elämässämme.

Ei kommentteja: