Kirjotin blogin, mutta sain sen kokonaan hävitetyksi koneelta ennen tallettumista. Jatketaan uudella onnella aamulla. On kyllä sanottu, että kannattaa kirjoitta wordiin, mutta eipä sen kautta tule kierrätetyksi. Sorry!
No yritetään uudella onnelle. Pori-Areenan ihmisvilinässä tapasi monia tuttuja ja vielä useampia onnittelijoita. Näin armeijakämppäkaverin v.1969 Säkylän Huovinrinteeltä, ensimmäisen opettajani tyttären, hänkin jo opettajan ammatista eläkkeellä, sukuamme tutkineen tunnettujen Liljan soittajaveljesten yhden jäsenen Heimon lesken. Puheeksi ja ihmetyksen aiheeksi tuli myös ilman muuta eduskunnan puhemiehistössä olemiseni.
En ole itsekään koskaan voinut kuvitella tällaista asemaa. Kun ensi kerran valittiin eduskuntaan v.1979, istuin täysistunnossa ruotsalaisten Ole Norrbackan vieressä. Hän - vaikka valittiin ensi kerran samoissa vaaleissa - antoi oppitunnin sanomalla, että SMP:n edustajien ei koskaan tarvitse kuvitella tulevansa ministereiksi, koska puolue ei oteta hallitukseen. Niin vain kuitenkin kävi, että Ole kyllä oli seuraavassa hallituksessa ja ministeripesti jatkui 10 vuotta, mutta Ole joutui istumaan heti peräkkäin kaksi kautta samassa hallituksessa SMP:n ministerien kanssa.
Suuria luuloja poliittisesta urasta ei siis maaseudunpuoluelaisilla ole ollut, on vain tahdottu auttaa tavallista usein unohdettu tavallista pienituloista suomalaista. Näin oli itsellänikin vuoden 1979 vaaleissa, tehtiin vaalityötä, mutta ei uhrattu ajatusta siihen, mitä mahdollisen valinnan jälkeen on edessä. Edellisellä kaudella eduskunnassa istuivat vain Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi. Vaaleissa meitä valittiin sitten seitsemän. Uusina tulivat lisäkseni Pekka Vennamo, Urpo Leppänen, Eino Poutiainen ja Urho Pohto.
Ei nytkään kevään vaaleissa ollut mitään pyrkimyksiä eikä ajatuksia tulevaisuudesta. Sen kyllä tiedostin, että hyvin moni piti läpimenoani varmana. Puolueen saama 39 kansanedustajaa oli kyllä uskomatonta, vaikka vaalipiirikohtaiset kannatuslukemat antoivatkin saman luvun. Kun näin PerusSuomalaiset nousivat eduskunnan pienimmästä, kahdeksannelta tilalta komanneksi lähes samallaäänimäärällä toiseksi tulleen kanssa, niin väkisinkin aukeni uusia ovia.
Ensimmäistä kertaa ja siten uutta historiaa tehden saimme kolme valiokunnan puheenjohtajuutta, yhtenä arvostetussa ulkoasiainvaliokunnassa. Ja kun puhemiehen paikkoja on kolme, lankesi niistäkin yksi meille. Näin yksinkertaista se on. Vaalit eli kansa ratkaisevat ja tekevät historiaa. Vuosikymmenethän puhemiehistön paikat on jaettu kolmen suuren puolueen kesken, nyt siis PerusSuomalaiset valloitti sen kolmannen tilan keskustapuolueelta ja sai siis ensimmäisen kerran edustajan puhemiehistöön.
Parhaan vertauskuvan 2. varapuhemieheksi valinnastani on mielestäni antanut oman kauteni jälkeen kaksi kautta kansanedustajana toiminut Rauman kirkkoherran virasta eläkkeelle jäänyt Raimo Vuoristo, kun hän sanoi Jeesuksen suorittaman veden muuttamisen viiniksi olleen ihmeen, mutta vielä suurempi ihme on tämä nykyinen puheenjohtajuuteni. Itselläni on näissä yhteyksissä tapana sanoa, että paistaa se päivä risukasaankin.
Puhemiehistön tehtävä on vaativa ja arvostettu. Onhan ykköspuhemies protokollassa heti presidentin jälkeen ennen pääministeriä. Näin tehtävää on suoritettava sen arvon mukaisesti. Työhuoneeni seinällä on kunnioitetun viime vuosisadan alussa 30 vuotta arkkipiispan virkaa pitäneen Gustaf Johanssonin kultakehyksinen kookas kokovartalokuva. Hän toimi aikanaan säätyvaltiopäivien pappissäädyssä ja todennäköisesti sen johtajana. Parissakaan hänen elämänkertakirjoituksessaan ei juuri puututa hänen valtiopäivätoimintaansa. Sanotaanhan, että kun Luoja antaa tehtävän, antaa hän myös järjen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti