keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Työtä ja työntekijöitä

Porin Jazz-juhlien kylkeen on kasvanut melkoinen toinenkin mediatapahtuma Suomi-Areena. Viikon ajan on kymmeniä keskusteluita yhteiskunnallisista aiheista kiinnostuneiden kesken, niin politiikkoja kuin liike-elämän ja järjestöjen edustajia. Media on paikalla väkevästi, kärjessä MTV.

Aluen alkaen yhtenä syntysanojen lausujana on eduskunnan tieto- ja viestintäyksikön johtaja Marjo Timonen, joka kertoi eduskunnassa tämän tapahtuman ideoinnista, miten tapahtumapaikkaa harkittaessa Pori Jazz-juhlineen vei voiton, koska juhlat sopivat kaikenikäisille ja kaikentasoisille kun Savonlinnan oopperajuhlia pidetään vähän vanhemman väen ja vähän myös enemmän elitistisenä tapahtumana ja Seinäjoen tango-juhlia taas enemmän kevyemmän tason tilaisuutena. Pori sopii hyvin myös sijaintinsa puolesta Väli-Suomessa olevana, joskin länsirannikolla.

Suomi-Areena on järjestetty vuodesta 2006 lähtien ja parin alkuvuoden vaikeuksien jälkeen on noustu todella merkittäväksi koko maata käsittäväksi media-tapahtumaksi. Tänä vuonnakin mukana olijoita on presidentistä ja YK:n pääsihteeristä alkaen. Lähtökohdista johtuen paikalla eri paneeleissa on myös monia kymmeniä kansanedustajia, viime vuonna yksi kohokohta oli puoluejohtajien paneli sopivasti ennen eduskuntavaalivuotta.

Sain olla Lassila&Tikanojan järjestämässä paneelissa Tulevaisuuden duuni - Mistä lisää työtä ja tekijöitä Suomalaisen klubin terassilla. Puhetta johti toimittaja Jyrki Koulumies ja osanottajina olivat myös Pekka Tsupari Suomalaisen työn liitosta, Laura Langh Oy Langh Shipingistä, Tuomo Alasoini Tekesistä ja järjestäjän puolesta vt. toimitusjohtaja Ville Rantala sekä myös toinenkin kansanedustaja Antti Lindtman (sd).

Päähuomion taisi saada työssä jaksaminen ja työolosuhteinen muodostuminen kaikinpuolisesti työssäoloa edistäväksi. Ei niinkään knnettu huolta työvoiman riittävyydestä kuin ennen kaikkea työpaikkojen luomisesta, jossa olisi kehitettävä biotaloutta, teollisuuden ja raaka-aineiden jalostusarvon kehittämistä ja samoin tietotekniikan edistämistä uusin innovaatioin. Tehtävää riittää niin yliopistoilla, meillä kansanedustajilla lainsäätäjinä kuin ennen kaikkea yritysmaailmalla. Omana heittonani toin esiin esim. yhden hengen yritysten laajenemisen helpottaminen byrokratiaa karsimalla ja muilla helpotuksilla, koska monasti työtä riittäisi, mutta ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen pelottaa.

Suomi-Areenalla riittää ohjelmaa, meikämannekin käynee paikanpäällä jokaisena päivän,ä toinenkin paneliosanotto on edessä.

Ei kommentteja: