torstai 1. syyskuuta 2011

Kesäkokouksen tiukka kannanotto

Oppositioon jääneinä me PerusSuomalaiset tietenkin olemme vapaat arvostelemaan hallituksen talousarvioehdotusta, joka tuo kuvaannollisesti sanoen verta ja kyyneliä kansalaisille. Me näemme ehdotuksen olevan työttömyyden, vastuuttomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden budjetin.

Monia raskaita epäkohtia riittää: Kuntien valtionosuuksien leikkaaminen 631 miljoonalla, eläkeläisten taitetun indeksin säilyttäminen, omaishoitajien tuki on siirrettävä Kelan hoidettavaksi, polttonesteiden veronkorotukset kohtelevan kaltoin erityisesti maaseudun asukkaita, energiaverojen korotukset vaikeuttavat pienituloisimpien asemaa, maantie- ja rautatiehankkeiden rahoitus laahaa edelleen todellisen tarpeen perässä, maataloustukien leikkaukset hankaloittavat EU-tukineuvotteluita, poliisien määrärahavähennykset lyövät korville harmaan talouden suitsemisyrityksiä, puolustusmäärärahojen 200 miljoonan vähennys vie puolustususkottavuuttamme. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehtien 9% veronkorotus supistaa sananvapautta ja lopettaa monia pienempiä erikois- ja paikallislehtiä.

Ryhmämme lisääntyvien henkilöresulssejen myötä tulemme hallituksen varsinaisen talousarvioehdotuksen valmistumisen jälkeen syyskuun lopulla tekemään oman varjobudjettimme, jossa esitämme myös tarvittavat tulot menojen katteeksi. Jo nyt olemme valmiita varallisuusveron palauttamiseen, harmaan talouden torjuntatoimin olisi mahdollisuus miljardien tuloutuksiin ja suurituloisimpien ansiotulon proksessiivisuutta voitaisiin lisätä ja säätää laki eläkekatosta. Puoluetukea voidaan leikata vaikkapa 15%, EU:n jäsenmaksuissa voitaisiin säästää esim. poistamalla Englannin maksuhelpotukset.

Ryhmämme hyvää henkeä kuvastaa yksimielisyytemme julkaistun kannanoton tiimoilta, vaikka monista eri kohdista keskustelimmekin ja otimme tiukkojankin kantoja, mutta ei yhdessä julkilausumassa voi kaikkia asioita kosketella. Asiat pyrittiin mahduttamaan kahteen A4-sivuun.
Päättäväisesti lähdemme syksyn eduskuntatyöhön puolustamaan meitä äänestäneiden 500 000 suomalaisen oikeuksia ja koko Suomen elinvoimaisuuden säilyttämistä.

Ei kommentteja: