maanantai 3. lokakuuta 2011

22-13

22-13 äänin Kankaanpään kaupunginvaltuusto päätti- samoin kuin liitoskumppanimme Parkano ja Jämijärvi aiemmin- suorittaa kuntaliitoksesta neuvoa antavan mielipidetiedustelun, jossa voidaan neuvoa antavaa kansanäänestystä laajemmin kysellä kuntalaisten mielipiteitä kuntaliitoksesta. Kaupunginhallitus lähetti sitten kyselyn valmistelun käsittelynsä jälkeen ohjausryhmälle lopulliseen muotoon saattamiseksi. Pohjatyön on tehnyt monia muita vastaavia kyselyitä toteuttanut valtakunnallinen konsulttiyritys, jonka puolueettomuutta ei voi laittaa kyseenalaiseksi, sen ei tietenkään omalta kannaltaan näin pienessä asiassa kannata asettaa asemaansa vaakalaudalle.

Kuntalaisten mieli on otettava vahvasti huomioon tehtäessä kuntaliitoksia. Niinpä perussuomalaiset kannattavat puolueohjelmamme mukaisesti vahvoja kuntia, joissa kuntalainen voi aidosti seurata pääteksentekoa ja sen ansiosta saattaa päättäjät demokraattisten vaalien kautta vastuuseen. Aivan kuin suoraan Kankaanpään alueen PoSa:n tilanteesta on ohjelmassamme vaihtoehtona juuri tällaiselle ylikunnalliselle "hallintohimmelille" kuntaliitoksen muodostaminen sille alueelle, jolla on muodostettu Paras-puitelain seurauksena perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue.

Kansalaisille jaetaan vielä tuhti tietopaketti juuri ennen mielipidetiedustelun julkistamista. Paikallislehdet tekevät omat sivunsa ja ohjausryhmä omansa. Näin saadaan monipuolista tietoa äänestäjille, jottei kenenkään tarvitsisi muodostaa kantaansa vain "mutu"-tuntumalla eikä perustautua perinteiseen muutoksen vastustamiseen: kun ennenkin on ollut näin, näin jatkukoon.

Ei varmasti nykyhallitus - vaikken sen suurimpia ihailijoita olekkaan - ilman syytä ole lähtenyt ajamaan suurempien kuntien liitoksia. Nyky-yhteiskunnassa -EU-ajassa- vain yksinkertaisesti tarvitaan suurempia yksiköitä, emme sille voi mitään, vaikka sydämemme sanookin, että pieni on kaunista.

Ei kommentteja: