sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Huittisten Simo-PerusÄssän synttärit

Simo Riuttamäen 60-vuotisjuhlat oli niin komiat, ettei paremmista väliä. Varmasti juhliin sopii mainiosti vanhan laulun santa, että siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana. Ja kun kaikeksi onneksi saimme vaimon kanssa olla vielä mukanakin, jotta kyllä kelpaa.
Juhla pidettiin oikein suurimmalle satakuntalaiselle ja Huittisten omalle pojalle Risto Rytille omistetussa juhlasalissa tuvan täyteiselle ystäväjoukolle. Ohjelman kokoamisessa oli nähty todella vaivaa ja se kuvasi monessa mukana olevaa päivänsankaria alkaen monipuolisesta kuvakavalkaadista ja jatkuen Simo-PerusÄssää kuvaavilla puheilla, joita pitivät esimies Satakunnan käräjäoikeudesta ja poliittiset työkaverit eri puolueista mukana omasta puolueesta meikämanne tuoden eduskunnan puhemiehistön mitä kunnioittavimman tervehdyksen.

Ohjelmassa oli runsaasti musiikkia, oma tytär Mari sekä lauloi että kuulutti. Parikymmenhenkinen ihka aito huittislainen kansanmusiikkiryhmä esitti niin laulaen kuin tanssienkin monia meidän varttuneempien nuoruuden ikivihreitä laakereita Davy Crockettista alkaen siirtyen vaivattomasti eri vaatetuksissa uudelta mantereelta Idän haaremimaailmaan ja sateiseen Pohjolaan valloittaen mielenkiintoisilla esityksillään yleisön.

Sain puheenvuorossani tuoda myös samana päivän PerusSuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valitun Timo Soinin tervehdyksen ja voin onnitella Simoa syntymäpäiväjuhlapäivän oikeasta valinnasta, koska päivä on kaikin tavoin hieno ja historiallinen ja näin jytkyt senkus vain jatkuvat ensi tammikuun presidenttivaaleissa.

Sain kosketella puheessani myös Simon monipuolista mittavaa uraa monella tavalla köyhään kansaa auttaessa, vaikka ulosottomiehenä ei aina olekaan käynyt niin kuin kansanmusiikkiryhmä yhdessä laulussaan totesi, että taivaalta sataa rahaa. Politiikassa Huittisten PerusÄssä Simo on ollut vuosikymmenet puolusten vähäväkistä kansanosaa Huittisten kunnalliselämässä, samoin laajemmin koko maakunnan alueella Satakuntaliiton hallituksessa. Näin olemme olleet mukana puolueessamme niin huonoina kuin nyt jytky-aikanakin ja olemme seuraavissa vaaleissa tekemässä oikein jytkynjytkyä eli Timoa presidentiksi.

Yhdessä alueemme kansanedustajien Punkalaitumen naapuripitäjän pojan Martti Mölsän ja Porin Ari Jalosen sekä piirimme puheenjohtajan Seppo Torisevan kanssa saimme ojentaa Simolle myös puolueen myöntämän arvokkaan viirin ja puolueen lahjakortin Hullun miehen kesport-liikkeeseen sekä toivottaa onnea ja siunausta sekä laadukasta aikaa myös rakkaan perheen ja ennen kaikkea lastenlasten parissa vietettäviin hetkiin.

Ei kommentteja: