torstai 12. huhtikuuta 2012

CMI -ei CIA

Ryhmämme edustajia oli todella CMI-vierailulla eikä sitä saa sekoittaa kirjaimiin CIA, vaikka tätä nykyä tahdotaan perussuomalaisia yhdistää mitä kummallisimpiin tahoihin kuten nyt hyvää ystävääni Teuvo Hakkaraistakin mukamas moottoripyöräjengeihin, vaikka hän Kankaanpäästä on moottoripyörän ostanutkin. Ja nyt viimeksi taas kohutaan kansanedustajamme avustajan täysin mauttomasta hihamerkkikirjoituksesta, joka oli kirjoittajan mukaan hymööriä, mutta täysin epäonnistunutta sellaista.

Ja tänään päivää edellisen jälkeen on tapetilla ollut kansanedustajamme Kimmo Kivelän väitetty häiriökäyttäytyminen. Asiasta tehtii kohu-uutista jopa 19 MTV:n uutisia myöten.Kimmo Kivelän väitettiin häirinneen Lapin kieltä hienosti puhuvaa edustaja Maijalaa tämän puheenvuoron aikana, josta edustaja Tiilikainen nosti haloo blogikirjoituksessaan, vaikka puhemiehistön ja ryhmäpuheenjohtajien kokouksessa sovitiin asian kyllä hoituvan julkisuudetta. Lopulta on käynyt ilmi Tiilikaisen väärinkäsitys, kun Kivelä vain edustajatoveri Mattilalle ihasteli Maijalan kielenkäyttöä ja itse Maijalakin on STT:lle ilmoittanut asian loppuun käsitellyksi. Kivelä on selittänyt käyttäytymisensä Maijalalle ja pyytänyt anteeksi mahdollista aiheuttamaansa väärinymmärrystä.

Itsekin olen monesti - olemmehan Kimmo Kivelän kanssa kaiken muun lisäksi myös rovasti-tovereita - Kivelän tavoin ihastellut myös edustaja Eeva Maria Maijalalle, miten on todella mieluisaa saada kuunnella hänen aitoa lapinkielistä puhettaan täysistuntosalissa, jossa välttämättä eivät kaikki puheet ole samallatavoin korkeatasoisia.

Ja sitten lopultakin otsakkeen asiaan kuten puhemies Hakkilalla oli tapana sanoa. CMI on presidentti Martti Ahtisaaren perustama ja johtama keskus maailmanrauhan edistämiseksi.
Saimme siis ryhmän edustajina tutustua tähän Ahtisaari Centterin tiloihin Etelärannassa, ei tosin työnantajien Eteläranta kympissa, vaan viereissä talossa. Toinen toimisto on Brysselissä ja kolmas perusteilla New Yorkissa. Vuonna 2000 aloittaneessa instanssissa tehdään työtä 60 hengen voimalla.

Periaatteina on edistää rauhaa kolmella eri tavalla. Ensiksikin pyritään ehkäisemään konfliktien puhkeamista näkyviksi yhteenotoiksi. Toiseksi neuvotellaan sotatilanten ollessa päällä tilanteen ratkaisemiseksi ja rauhan saavuttamiseksi, ja kolmanneksi tulee rauhan implementointi eli säilyttäminen, toimeenpano ja toteuttaminen.

Suomi ei ole mikään irrallinen saareke maailmassa, vaan myös meitä koskevat kaikki globaalit ongelmat kuten ihmiskauppa ja huumekauppa. Kaikki eri puolilla maailmaan tapahtuva ulottaa vaikutuksensa myös meille, tavalla tai toisella. Siksi tarvitaan myös tällaisia ei-valtiollisia toimijoita, jotka ovat puolueettomia, joustavia ja omaksuvat uusia toimintatapoja. Tämän vuoksi konfliktien osapuolet valitsevat juuri tämänlaatuisia neuvottelijoita, valtiot tulevat kuvaan sitten myöhemmin.

Ahtisaari-centrum eli CMI on yksi suurimmista alan toimijoista Carter Centerin ja Sveitsissä sijaitsevan norjalaisten rahoittaman HD Centren kanssa. Suomalaisuus on valttikortti, olemmehan pieni puolueeton maa, jolla ei ole omia etuja ajettavanaan. Ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaari johtajana takaa toiminnan korkean laadun. Eli niinkuin puhemies Heinäluoma tänään yhdessä neuvottelussa totesi, että vaatii taitoa antaa Ahtisaaren tavoin kielteisen vastauksen siten, että kuulija uskoo saaneensakin myönteisen vastauksen. Ketään ei siis saa tyrmätä, vaan puhua kunnioittavasti kaikki parhain päin.

Ei kommentteja: