sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Puolueen kokouksia

Viikonvaihteeseen oli osoitettu kaksikin Perussuomalaisten vuosikokouksia: lauantaina puolueen puoluevaltuusto Helsingissä, pyhänä piirin kevätkokous Kankaanpäässä.

Eduskuntatalolla oli aina tärkeimmiksi kokousasioiksi muodostuvia henkilövalintoja, Kankaanpään valtuustosalissa käsiteltiin pelkkiä vuosikokousasioita kuten vuosikertomusta ja tilejä, tietysti myös keskusteltiin vilkkaasti ajankohtaisista politiikan kentän tapahtumista.

Puoluehallitus on erovuorossa joka vuosi. Se tosin tuntuu liian tiheältä, kaksivuotiskausi vaikuttaisi käytännöllisemmältä, eka vuonna voisi ajaa itsensä sisään ja toisena vuotena olisi jo kokemustakin.
Voisi jopa ajatella sellaistakin, että hallituksen muodostaisivat piirien puheenjohtajat. Tälläkin kertaa  seitsemästä valitusta viisi on piiriensä johdossa. Entisistä piirin ykkösmiehistä säilyttivät paikkansa Etelä-Pohjanmaan Raimo Vistbacka ja meidän Satakunnan Seppo Toriseva. Uusina piiripuheenjohtajina hallitukseen nousivat Helsingin Juha Väätäinen, Varsinais-Suomen Juhani Pilpola ja Pirkanmaa Mikko Nurmo.

Kokouksemme sai melkoista julkisuuttakin, kaikissa illan tv-uutislähetyksissä oli kuvavälähdyksiä ja myös pyhäaamun lehdet noteerasivat kokouksemme. Jopa meidän Satakunnan kaikki kokousedustajat näkyivät kuvaruudussa, varsinaisina puoluevaltuuston edustajina Laura Huhtasaari, Simo Riuttamäki ja Pauli Saarinen, minä kansanedustajana ja vieläpä avustajanikin Jari Koskela.

Timo Soinin lähes tunnin puheenvuoro oli tietysti kohokohta hänen kertoessaan politiikan kentän ajankohtaisasioista ja esitellessä tulossa olevaa syksyn kunnallisvaalien ohjelmaamme: Kunnat kuntoon ja murtautiminen koko maan käsittäväksi kunnalliseksi vaikuttajaksi.
Tavoitteena on ensihätään vaatimattomasti vain kaksinkertaistaa valtuutettujen luku noin neljästäsadasta tuhanteen ja nostaa kannatus 5,4 prosentista kymmeneen. 15 prosenttiyksiköllä kannatus nousisikin jo kolminkertaiseksi eikä sekään ole mahdotonta. Kaikki riippuu hyvästä ehdokasasettelusta ja siitä, ettei kylmiä kuntia jää lainkaan, vaan että kaikissa kunnissa voi äänestää perussuomalaisia ehdokkaita. Vaaliohjelmammehan joka tapauksessa on erinomaisen hyvä!