perjantai 6. huhtikuuta 2012

Viidettäsataa kahvikupillista

Viitasaaren sahamies, monessa Keski-Amerikan maassakin kuten Nicaraguassa sahatoimintaa opettanut Teuvo Hakkarainen, perussuomalaisten kansanedustaja ajeli eduskunnan vapaaviikolla Kankaanpään toripäiville ja samalla käymään katsomassa Korjansalon Satamotorsilla, josta hän on ostanut sekä moottoripyörän että -kelkan.

Sääkin suosi toripäivää, Pata-Jussin kahvi maistui ja samoin Pirjon Pakarin lonkapulla noin 430 henkilön suussa. Väkimäärä oli helppo laskea käytettyjen juomamukien lukumäärästä, joten ei tarvitse esittää mitään arvioita eikä kallistaa korviansa Kankaanpään Seudun nettisivuilla esitetyille kävijöiden lukumäärän vähättelyille. Yksikin kirjoittaa paikalla olleen kolme perussuomalaista. Jo yksistään eri paikkakuntien edustajia oli rutkasti enemmän, lueteltakoon vaikka vain Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Jämijärvi, Karvia, Lavia, Pomarkku, Siikainen ja Pori.

Monenmoista asiaa oli ihmisten sydämillä kuntauudistuksesta ja koulujen sisäilmantilasta lähtien varsinkin pienyrittäjää ja pieneläjää kurittavaan alv:n korottamiseen ja muihin kuten polttoaineen hinnannousuihin ja työmatkavähennyksiin asti. Tietysti EU:n väliaikaiset ja vakinaiset vakausrahastot eli jo kirosanoiksi muodostuneet EVM ja ERVV puhuttivat. Niin myös syksyn kunnallisvaalit herättävät kiinnostusta ja myös ehdokkuushalukkaita ilmaantuu. Aihetta on liikkua kansan parissa.

Jokainen joka tutustuu Teuvoo näin silmikkäin ja nokikkain joutuu jopa ihmeekseen toteamaan, että ihan kunnon asiallinen mieshän hän on, aivan miesten parhaita joka suhteessa. Media vain on antanut hänestä erilaisen kuvan. Paikalla torilla oli sekä Ylen Satakunnan radio kuin myös Kankaanpään Seutu, joten näinkin välittyy oikeampaakin tietoa etiäpäin. Saimmepa Teuvon kanssa jopa uudet kutsutkin, tällä kertaa Venesjärven hirvimiesten juhliin.

Ei kommentteja: