perjantai 15. kesäkuuta 2012

Hyvän mielen ritari

Hyvän mielen ritariksi


Sain yllättävän kutsun tulla Hämeenkyröön lyötäväksi Hyvän tahdon ritariksi. Ritarinumeroni 550 osoittaa ritarikunnan saavuttaneen jo suuren joukon hyvää mieltä levittäviä lähimmäisiä. Olen suuresti kiitollinen saadessani meidän muiden tänään ritareiksi lyötyjen kanssa vastaanottaa tämä kunnianosoitus. Kiitämme erityisesti ritarikunnan suurmestaria ja koko ritarikuntaa.


Meillä kaikilla on todella hyvä mieli saadessamme näin olla auttamassa koululaisten ja opiskelijoiden tukemista, stipendien rahoittamista. Niinpä meidän tulisikin aina muistaa lähimmäisiämme ja mahdollisuuksiamme heidän auttamisekseen. Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä ajan tullen saamme korjata satoa korkojen kanssa. Tämä on meidän ymmärryksemme mukaista toimintaa Raamatunkin mukaisesti. Voinen tässä yhteydessä mainita maksavani kansanedustajan ja puhemiehen palkkioni kahden hoitotyöntekijän palkkaamiseksi kotipaikallani Kankaanpäässä kunnalliseen vanhusten hoitolaitokseen.


Kun tämän kutsun sain tulla ritariksi lyötäväksi, voinen kertoa monista yhteyksistäni tänne Hämeenkyröön. Täällä toimii veljeni lääkärinä, äitini serkku on ollut pankinjohtajana ja itse olen saanut olla monessakin mukana. Hyvin tuntemani kankaanpääläissyntyinen Niiniharju on ollut täällä pitkäaikainen kunnanjohtaja. Jo vuonna 1979 tultuani ensi kertaa valituksi eduskunnaan kuului Hämeenkyrö samaan Turun ja Porin pohjoiseen vaalipiiriin ja myös täällä pidin vaalitilaisuuksia. Olimme SMP:n ja Kristillisen puolueen kanssa vaaliliitossa ja täältä Hämeenkyröstä oli vaaliliittokumppanimme ykkösehdokas opettaja Kärkkäinen, joka sitten vaaleissa tuli toiseksi.

Kansanedustajana muistan sivistysjohtajanne ansiokkaan toiminnan ja monet yhteenotot. Kävimpä kerran hiihtämässä kylän tapahtumassa pitkillä suksilla, samojen suksien päällä oli useita hiihtäjiä. Myös kerran olin Jämijärven kirkkoherrana mukana kirkkosoudussa Kyrösjärvellä Ikallisista tänne Hämeenkyrön kirkkoon, kirkkoherra Virtanen on myös hyvä ystävä, olimmehan saman rovastikunnan kirkkoherroja, joilla oli paljon yhteisiä tapaamisia. Myös pastori Liisa Välilän kodissa kävimme lähellä näitä Sillanpään maisemia. Tietysti monet kerrat olen käynyt – joskus isommankin porukan kanssa -  katsomassa Töllinmäen kesäteatterin esityksiä. Ja jo kouluajalta muistan Satakunnan oppikoulujen koripallomestaruuskilpailut, jossa Hämeenkyrön joukkueessa pelasi muita päätään pitempänä Matti Yrjölä, hän vain seisoi kentällä ja sai vapaasti heittää koreja.