sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Arnahduksen sunnuntaina

Meidän päivinämme - jälleen kerran - on jouduttu kyselemään, miksi tällaista ylipäänsä voi tapahtua, kun  on  kuultu järkyttäviä suruviestejä - läheltäkin. Mutta näin on ollut jo Jeesuken aikana. Hän marssittaa 5. sunnuntain helluntaista tekstissä eteemme kaksi samankaltaista tapausta.

Pilatus oli antanut sotilaittensa surmata temppelijuhlassa uhrannneita galilealaisia pyhiinvaeltajia. Siiloassa tornin kaatuessa oli surman suuhun joutunut 18 henkeä. Ihmiset pohdiskelivat, olivatko nämä kuolemaan joutuneet  syntisempiä kuin muut. Tämän Jeesus kieltää, on turhaa jaotella ihmisiä syntisempiin ja vähemmän syntisiin. Päinvastoin me kaikki olemme syntisiä ja syyllisiä. Siksi me jokainen tarvitsemme parannusta ja vieläpä joka päivä. Niinpä Jeesus sanoo, ellette käänny eli tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

Vaikka olemme kastetut ja kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamiseen, vapahtaa kuolemasta ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumlan sanat ja lupaukset, niin samalla kasteemme velvoittaa meitä jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upottamaan vanhan ihmisemme. Jumala haluaa meidän näkevän todellisen tilamme, jotta tuntisimme hätää synneistämme ja ikävöisimme armoa hänen edessään.

Niinpä Paavo Ruotsalainekin sai Jumalan kovassa koulussa, petäjäfabriikinkin koulussa, oppia armoa anomaan ja nälkimään. Tällaista ihmistä , jonka Jumala on vienyt murhehuoneeseen, Paavo neuvoi pysymään aloillaan, tyytymään Herran viipymiseen ja odottamaan, kunnes Herra antaa kointähden koittaa pimeään. Ihmisen asia ei ole laittaa Jumalan armolle mittaa, määrää eikä aikaa.

Paavalikin kirjoittaa: Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkkoudessa. Niinpä saamme virrentekijän tavoin  rukoilla: Paranna mua sairasta, murheellista, vaivaista, lohduta ja virvoita, epäuskosta kirvoita! Jeesus,uskon alkaja, katuvaisten auttaja. Auta mua uskomaan, rakastamaan, toivomaan!

Augsburgin uskontunnustuksessakin  opetetaan miten todellinen, oikea parannus ei oikeastaan ole muuta kuin katumusta ja vaivaa eli peljästyksiä synnin vuoksi sekä samassa kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön, että synti on anteeksi annettu ja armo Kristuksen kauta saatu.

Kun meidät on armahdettu, emmekö mekin armahtaisi!