Kun maratonin juoksee heikkokuntoisena, on vielä seuraavanakin päivänä kuin selkäänsä saanut. Usein Helsingin City Marathonin jälkeisenä päivänä olen ollut toimittamassa jumalanpalvelusta, nyt ei tarvinnut muuta kuin olla pelkkänä sanankuulijana Keski-Porin kirkossa Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhässä itsensä tutkimisen sunnuntaina.
Puistojen risteyksen seurakuntakeskuksessa siioninvirsiseuroissa sana sattui sydämeen siinäkin mielessä, että veisatuissa virissä oltiin myös liikekannalla ja jopa juoksemassa.
Alkuvirressä todettiin raihnaiseen tilaani mitä sopivimmin: Et voi löytää lepoa Maailmasta sielullesi. Onnea et saavuta. Turhaan juokset kierroksesi. Etsi kestävämpää pohjaa, Herraa kohti tiesi ohjaa. Ja vielä jatkossakin: Älä turhain esteiden Viivyttää suo itseäsi. Riennä luokse Jeesuksen, Hän on parhain ystäväsi.
Seuraavassakin virressä kehoitettiin: Köyhyytesi tuntien Riennä luokse Vapahtajan. Eivät köyhyys, rikkaus, Tahtominen, juokseminen, Sinua tee autuaaksi. Herra lukee vanhurskaaksi. Kun näin nöyrryt armon alle, Pääset tielle oikealle.
Vielä kolmannessakin virressä pyydettiin: Näin köyhänä ja kurjana Ja sokeana, rampana Luoksesi auta tulemaan, Niin että vapahduksen saan.
Myös puheissa toistettiin päivän evankeliumin mukaisesti olemaan tuomitsematta toisia, vaan kohdistamaan sanan kärki oman itsemme tutkimiseen: Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Näin enemmän tai vähemmän liikkuvina saamme pysytellä pienellä paikalla. Sieltä meidän löydetään, älkäämme sälyttäkö raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja toistemme kannettaviksi.
