lauantai 18. elokuuta 2012

Maratontunnelmat

Laitoin jo etukäteen otsakkeen, Kuulumiset jälkikäteen, kun reitillä menee kuitenkin aikaa eikä oo mitään tietoa, miten mahtaa käydä. Vähän lämpimältä tuntuu sää näin etukäteen, luvattuja sadekuurojakaan ei kuulu ilman jäähdyttäjiksi. Perästä kuuluu, kunhan nyt ei vaan ensi kertaa joutuisi keskeyttämään?

PÄÄSTIIN MAALIIN, pahat ennakkoaaavistukset ei sittenkään toteutunut, aikaa tosin kului noin 5 tuntia 5 minuuttia, mutta pääasia oli päästä maaliin ja vara.aikaakin jäin vielä tunnin verran, kuuteen tuntiin asti saa tulla maaliin.

Kantapään luupiikkiinkin löytyy apu ilman leikkausta, venytyslaite on saatavissa, sen kertoi toinen 32. kerran City Marathonilta kanssani rinnakkain maaliin tullut Yrjö Qvarnberg Jyväskylästä.

Mutta kyllä oli vaikeata alusta asti, jollooin tuntui, tuleeko tästä mitään. Kantapää tuntui heti ensimmäisen kympin jälkeen niin kipeältä. että pakko oli laittaa kävelyksi ja näin yrittää rauhoittaa tätä akilleenkantapäätä, joka aina sitten vähän helpotti ja taas voi ottaa muutaman kilometrin juoksuaskeleita. Yritin myös käyttää kadun reunojen nurmikot ja muut pehmeämmät paikat, jottei kantapää olisi saanut asfaltin pintaan tulevaa kovaa iskua. Näin sinnitellen mentiin aina palan matkaa eteenpäin.

Keskeyttäminen oli mielessä monta kertaa varsinkin alkumatkalla, mutta kolmeenkymppiin tullessa vain vähän neljän tunnin ylittävässä ajassa oli varmaa että kävellenkin ehtisi perille, joten sisulla oli jatkettava tätä tuskien taivalta. 32. kerta on siis City Marathon taitettu ja saamme suunnitella seuraavaa kertaa!

Matkanteko oli todella sisun voimanäytös ja välillä sisuttomuuden, taistelua niin kuin on koko tämä ihmisen elämä muutoinkin. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi nyt ja varmaan myös samoin elämämme lopulla.