torstai 15. marraskuuta 2012

Torstaipäivän satoa


Torstai on toivoa täynnä, niin tänäänkin, kun päivän kattaukseen kuului monta tilannetta koko ajaan. Ei tarvinnut turhaantua, miten aikaansa kuluttaisi.

Heti aamusta oli Suomen Liikunta ja Urheilun eli SLU:n tiedotustilaisuus kansanedustajille. Vuoden 2013 budjettiesitykseen isännät olivat pääasiassa tyytyväisiä. Kerrottiin Euroopan Unionin Erasmus For All-rahoitusohjelmaa, verkossa tapahtuvasta rahapelaamisesta ja liikunnan edistämisestä ammattikorkeakoulu-uudistuksessa. Eritystä huolta kannettiin liikunnan saamisesta mukaan parast´aikaa käsiteltävänä olevaan vanhuspalvelulakiin. Kansanedustajia oli aluksi läsnä vain muutama, lopulta päästiin jo kymmeneen, joten ei tiedotustilaisuus mennyt ihan harakoille. Usein on asianlaita niin, että perin vähän kansanedustajat pääsevät heitä varten tarkoitettuihin informaatiotilaisuuksiin, joka isäntien kannalta on varsin turhauttavaa.

Päivällä Latvian suurlähettilään Juris Bonen vastaanotolla Kaivopuiston lähetystötalossa, joka ennen oli Latvian, sodan jälkeen sen omi Neuvostoliitto, sitten sen osti Suomi lahjoittaen takaisin Latvialle. Tapasin useitakin suomalaisia tuttavia niin Kankaanpäästä tutuksi tulleita että mm. Heikki Kosken!

Viikottaisessa ryhmäkokouksessa riitti puhumista, kyselytunnin aiheesta päätettiin ja kysyjäksi aiheesta EU:n talousunionista johtuen Suuren valiokunnan jäsenenä Vesa-Matti Saarakkala. RAY:n hallitukseen valittiin Ville Vähämäki.

Kyselytunnilla kyllä puhuttiin myösmuodostettavasta  EU:n talousunionista, jota perussuomalaiset vastustavat, mutta pääosaan nousi keskustan kysymys liikenneministeri Merja KYllösen giljotiinista eli liikennevirastosta tulleeseen lähes miljardiluokan heikennysesitykseen valtatieverkoston parannushankkeisiin. Siitä ei kuitenkaan ministeri sanonut olevansa tietoinen ja lupasi paperin saatuaan repivänsä sen pieniksi palasiksi ja vielä polttavansa parinpalaset. Jotta se siitä giljotiinistä - vai eikö sittenkään ole savua ilman tulta. Sillä tänään saatiin lopultakin julki jo ennen kunnallisvaaleja odotettu kuntalakiuudistus, jossa kuntaministeri Henna Virkkunen pitää kiinni edelleen 20 000 asukkaan peruskunnista. Ennen vaaleja tätä ei uskallettu tuoda julkisuuteen.

Itse johdin sitten heti kyselytunnin jälkeen jatkunutta istuntoa sen loppuun asti parisen tuntia. Esillä oli esimerkiksi monia perussuomalaisten tekemiä lakialoitteita, joilla pyritään korjaamaan laeissa olevia joskun vahingossakin jääneitä puutteita kuten tieliikennelakiin toivotaan myös sotilaspoliiseille samoja hälytysajoneuvon pysäyttämismerkkejä, joita poliiseillakin on. Mika NIikko taas esittää, ettei elinkautistuomioita lyhennettäisi jopa vain kolmasosaan, kuten nyt viime päivinäkin on tapahtunut todella raskaista henkirikoksista tuomittujenkin osalta.

Illalla vielä Satakuntalainen Osakunta kutsui maakunnan kansaedustajia tutustumaan osakuntaan. Voin kertoa paikanpäällä kirjkoittautuneeni osakunnan matrikkeliiun vuonna 1964, joten osakunta ei munulle ole vieras. Taloa kierrettiin, kuultiin osakuntalaisten kuulumisia ja nautittiin osakuntalaisten itsensä kokkaamaa iltapalaa. Harmittavan vähän vain Helsinkiin tulee satakuntalaisia korkeakouluopiskelijoita, jotka menevät suurimmaksi osaksi Turkuun ja Tampereelle elleivät jää sitten jää itse Porin  SAMKiin. Satakuntalaisopiskelijoille löytyy osakunnan talosta melko helposti kohtuuhintaiset asunnot, jotka muuten ovat pääkaupungissa kalliita ja kiven alla.