sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lauvantaipäivee

No tänään ei tarttuis enää roskat suksenpohjiin, on tullu puoliltapäiviltä alkaen oikein myrskytuulella lumia, miten lie Pirkan hiihtäjillä ladut auki, vaikka nyt pyhää vasten yöllä lumisade on lakannut, kyllä latukoneet nopeasti aukoo ladut.

Seppo Myyryläinen kertoo Karviassa ehdityn ennen myrskyä hoitamaan hautaanlasku, niin mekin onnistuimme Kankaanpäässä, vasta muistotilaisuuden aikana alkoi sataa taivaan täydeltä. Veteraanikuorokin oli matkassa saattamassa entistä kuoron jäsentä 90-vuotiasta veteraanisisarta ja Karjalan tyttöä Muolaasta lähtenyttä. Harras juhla kaikin tavoin! Veteraanin iltahuutokin soi oikein sydämeen käyväasti, kun siinä mainitaan kovia kokenut Karjan ylväs heimo, se on todella maahan hajoitettu ja hersyvää karjalaisuuttaan eivät kuitenkaan sieltä lähteneet ole menettäneet jaovat tuoneet tänne Länsi-Suomeenkin uusia tuulia ja uutta verta pysähtyneisyyden tilalle.

Lumitöitä siis riiittää myrskyn jäljiltä ja taas on lehden jakoakin koko viikonlopuksi, vaikka pyhänä on ryhmäkokouksiakin sekä kaupunginvaltuuston kuin myös kirkkovaltuuston ja -neuvoston puolesta. Ja kaksi siunaustilaisuutta on ensi lauantaina, toimituskeskustelut on myös hoidettava.