keskiviikko 8. toukokuuta 2013

EU:n päivän varaslähtöä

Huomisen helatorstain ansiosta EU-toria vietettiin jo tänään Helsingissä Kampin torilla. Kike Elomaa oli puhumassa, ja neljän mepin keskustelussa oli mukana myös Sampo Terho. Torilla oli mukana pöydät lähes jokaisesta EU-maasta, samoin Suomen puolueilta. Sää oli mitä parhain, aurinkoinen ja lämmin. Sampo toi esiin, ettemme me perussuomalaiset ole EU:sta eroamassa, mutta EU-kriittisiä kyllä. Timo Soini on sanonut Englannin pääministeri Cameronin tapaan haluavansa ensi eduskuntavaalien jälkeen kansanäänestystä EU:ssa pysymisestä. Joka tapauksessa kantamme on jyrkkä ei liittovaltiokehitykselle.