lauantai 21. syyskuuta 2013

Nuorisotyön juhlaa

Viikonloppuna ollaan Aholansaaressa etsimässä paluutietä oikein joukolla, kun samalla on Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön 40-vuotisjuhla. Olin siellä minäkin, mutta täytyi pyhäksi tulla kotia, jotta pääsen siunaamaan sotaveteraania viimeiselle maanpäälliselle matkalle. Elämä päättyi hänen kohdallaan ikävään autokolariin Niinisalon varalaskukentällä, valtatiellä  23.

Aholansaaren kaikki majoitustilat olivat täynnä nuorisotyön juhlakokoukseen saapuneista. Perjantai-iltana saimme aloittaa tunnelmallisesti siioninvirsiveisuilla Ukko-Paavon savupirtissä.

Lauantaina  oli aamuveisut samassa pirtissä. Leirikirkossa näimme tanssi eli pantomiimiesityksen.  Vuonna 1986 Aholansaaressa rippikoulunsa käynyt oopperalaulaja Johanna Rusanen lauloi Aholansaari Sinfoniettan selloryhmän säestämänä.

Karhunmäen kristillisen opiston eläkkeelle päässyt johtaja Pentti Lemettinen, ensimmäinen Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön pappi johti paneelia, jossa saimme katsella taaksepäin. Omasta osuudestani kerroin ensi kerran saapuneeni Aholansaarelle Keyrytyn puolelta pyöräretkellä, jonka aikana kävin myös Kiuruvedellä ja kirkkoherra Jukka Malmivaaran mukana sain olla siioninvirsiseuroissakin jollain kyläkunnalla.

Vaikuttavia körttipersoonia minulle ovat olleet esimerkiksi savolaiset maatkasaarnaaja Aku Räty ja kappalainen Viljo Porkola, molemmat Kiuruvedeltä, ja edelleen Kiuruveden kirkkoherranakin toiminut piispa Jukka Malmivaara, joka Herättäjän päätoimikunnan puheenjohtajana otti minut Herättäjä-Yhdistyksen palvelukseen, jossa sain olla kymmenen vuotta. Myös mainitsin naapurikunnasta Pomarkusta lähtöisin olevan Wilhelmi Malmivaaran aikailaisen ja työtoverin Oskari Vihantolan. Kyllä Turun arkkihiippakunnan lähetyspastorina toiminut aiemmin Namibian lähetysalan esimiestehtävissä ollut Mikka Ihamäkikin oli valloittava persoona.

Jo ennen Herättäjä-Yhdistyksen aloittamaa varsinaista nuorisotyötä pidettiin kesäisin ylioppilas- ja teinikokouksia. Muistan olleeni mukana ainakin Pieksamäen Partaharjulla ja Ylivieskan Raudaskylässä jo lukioaikana. V.1964 pääsin opiskelemaan ja asumaan Helsinkiin Pikku Roobertinkadulle Heränneiden Ylioppilaskotiin, isäntä toimi silloin Aarre Pyy.

Herännäisyys kalahti heti vastaamaan syvimpiä tuntoja edellytyksettömällä ja ehdottomalla armon julistuksella, joka siis tulee alas - kuten Ukko-Paavo sanoi- lattianrakoon asti. Olemme ansiottomia armon kerjäläisiä: Suot armoasi, hellintä hoitoasi ja joka päivä armahdat. Näin Herra meitä hoitaa. Näin voi edelleen yhtyä äsken lainaamaani virteen: Nyt ihmettelen tässä, sä kuinka elämässä lastasi talutat.

Kello 14 laivassa oli jo suuntauduttava lähtemään kotia kohden ja uusiin seikkailuihin, niin paljon hyvästä Aholansaaren viikolopun ohjelmasta jäi kokematta. Mutta tämäkin alku oli jo antoisaa.

Ei kommentteja: