lauantai 30. elokuuta 2014

Savusaunassa

Kun Timo Soini sai tänään kylmän kylvyn, itse sain nauttia savusaunan makoisista löylyistä Siikaisten Sammissa Eino ja Terttu sekä Hannu ja Reijo Hautamäen tilalla. Kaksi kertaa kävin myös vilvoittelemassa heidän kesäpaikalleen kaivetussa isossa altaassa. Tarjoilut olivat myös mitä mahtavimmat Hannun savugrillaaman lohen kruunatessa kaiken. Hyvien ystävien seura oli tietysti myös kaikki kaikessa. Ei muuta kuin lämmin kiitos isäntäväelle ja kaikille kanssasaunojille myös


Tämä joka kesän lopun saunomisilta on jo muodostunut perinteeksi. Hautamäet ovat todella rakentaneet kotinsa läheisyyteen hienon kesänviettopaikan monine eri rakennuksineen ja kaivauttaneet jopa isohkon uima-altaan, jota sitten viime vuoden oli jopa syvennetty toisesta päästä, toisen pään pohja onkin sitten lujaa kalliota, jota sileää kalliota riittää kuivalle maallekin asti.


On hienoa, että Hautamäet haluavat tarjota näitä viihtyisiä puitteita myös muille puolueveljille ja -sisarille. Pitäisi varmaan, kun kerran jutun aloitin Timo Soinista, Timokin saada mukaan saunomaan.
Timo on montakin kertaa käynyt Hautamäellä, olemme yhdessäkin olleet, Terttu on meidän vanha tuttu, hän on toiminut SMP:n säätiökin hallituksessa. Ensi kerralla Timon kanssa saunaan olkoon motona ensi syksyksi.

Ei kommentteja: