torstai 5. helmikuuta 2015

Kotipuolen vieraita

J. J. Mäntysalo ja Jani Lammi molemmat Honkajoelta olivat illalla vierainani eduskunnassa, johdin istuntoakin tunnin, kun pojat kuuntelivat mielenkiintoisia puheita lehterillä. Kiitos käynnistä! Kuvat otettiin työhuoneessani arkkipiispa Gustaf Johanssonin kuvan edessä. Pojat lähettivät yhden kuvan facebookiini.


Eilen Kankaanpää seuran puheenjohtaja Pentti Luodetlahti tuli sovitulle kuvausmatkalle  eduskuntaan Kankaanpää-seuran arkistoa varten. Pentin sanoin olen korkeimpaan asemaan päässyt kankaanpääläinen ja hän halusi tallentaa eduskuntatyön tavanomaista työpäivää tulevillekin polville. Päiväksi sovittiin perussuomalaisten epäluottamuslauseen käsittelypäivä, josta etukäteen tiedettiin, että ainakin silloin istunto kestää ainakin niin kauan, että kolmantena rattaana vaunussa olen puikoissa puhetta johtamassa.


Kello 19 aikaan olinkin puhemiehenkorokkeella istuntoa johtamassa ja niin Pentti sai aitoa kuvattavaa, sopivasti puhujankorokkeillakin oli peräkanaa perussuomalaisten kansanedustajia.
Jo ennen istuntoa ja vähän kolmituntisen televisiokuvauksenkin aikana otettiin  eri puolilla taloa  ja myös työhuoneessani muita filmipätkiä, joista Pentti valmistelee lyhyehkön kokonaisuuden.


Kuvausta saimme suorittaa kaikissa tärkeimmissä eduskuntatalon tiloissa.  Lehteriltä suoritetun
eduskuntaistunnon kuvauksen lisäksi kuvia otettiin valtiopäiväsalissa, jossa on kaikkien puhemiehinä toimineiden presidenttien patsaat viimeistä Sauli Niinistöä lukuun ottamatta, koska hänen rintakuvaveistoksensa ei vielä ole valmiina.


Niin´ikään kävimme yhdessä eduskunnan edustavimmista tiloista entisessä suurenvaliokunnan huoneessa, jossa on koko seinän täyttävä Pekka Halosen Tukinuittajat ja kahdeksan pähkinäpuusta veistettyä eri ammattia kuvaavaa kaapinovea saarijärveläisen Hannes Autereen puukosta lähteneinä.


Myös näimme pitkän rivin entisten puhemiesten arvokkaita muotokuvamaalauksia, ensin puhemiesneuvoston kokoushuoneessa ja sen jälkeen uudempien puhemiesten kuvat puhemiehen edustustilan seinillä, uusimpana paljon kiitosta herättänyt  Sauli Niinistön muista aiemmista kuvista poikkeava maalaus.





Ei kommentteja: