keskiviikko 18. helmikuuta 2015

TOIVOA TOIVONSA MENETTÄNEILLE

Tänään julkistetun Helsingin Sanomien gallupin mukaan peräti 39% on yhä edelleen ilmoittamatta puoluekannatustaan ja useat heistä ilmeisesti ovat jättäytymässä nukkuvien joukkoon. Siksi jotain olisi tehtävä heidän herättämisekseen, viime vaaleissa heitä lähti sankoin joukoin äänestämään perussuomalaisia.


Niinpä päivän galluptuloksia analysoiva Helsingin Yliopiston akatemiatutkija Hanna Wass toteaakin vuoden 2011 vaalien perussuomalaisten nousua selittäneen ainakin osaksi heitä (meitä) äänestäneiden halunneen saada liikettä jämähtäneeseen puoluekenttään. Wass jatkaa puolueemme tarjonneen vaihtoehdon olemalla eliittiä kriittisempi esimerkiksi EU:ta ja maahanmuuttoa kohtaan.


Toinen vaalitutkija Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund puolestaa povaa äänestyskäyttäytymisen muuttajaksi Kreikan tilannetta tai terrorismia. Molemmissa me perussuomalaisten kortit ovat vahvoilla, niinpä Grönlund sanoo yhä epävarmasta Kreikan tilanteesta, että se saattaa vielä hyödyttää perussuomalaisia ja lisää: Olisihan heillä paljon kurottavaakin verrattuna viime vaalien menestykseen. Nyt gallupista saatiin lukema 14,1%, edellisestä HS:n gallupista tammikuussa 14,5%. Sekä Ylen että Iltalehden mielipidemittauksissa lukemat ovat olleet korkeammat, Yle 14,8% ja IL 15,3%. Kirittävää siis riittää, vaaleissa tulos oli 19,1%, mutta sitä edeltäneet gallupit myös silloin näyttivät paljon alhaisempia lukemia.

Ei kommentteja: