lauantai 25. huhtikuuta 2015

Jutun juurta Juoksija-lehteen

Tänään Juoksija-lehden monikymmenvuotinen arvostettu toimittaja Matti Hannus kävi haastattelemassa lehteä varten yhdessä molempien meidän ystävämme Vesa Korpimäen kanssa.

Olemme muuten Vesa kanssa harvoja lehden tilaajia sen alusta lähtien 70-luvun alkaen.
Jutun juurta riitti tuntikausiksi, olenhan juossut kilpaa poikasesta lähtien. Vuonna 1960  heinäkuun 31. päivänä juoksin 17-vuotiaiden sarjassa Olympiastadionilla silloisilla poikaurheilupäivillä eli SM-kisoissa 1000 metrillä kolmannessa alkuerässä ennätystulokseni 2.43, jolla karsiuduin nipin napin loppukilpailusta. Silloin siis riitti kovatasoisia juoksijoita, joista monet olivat myöhemmin maaotteluiden vakiokalustoa Mikko Ala-Leppilammesta lähtien.

Maratonien luku täyttyy tänä vuonna tasan 80 juostulla maratonilla ennätyksen ollessa vuodelta 1972 2.23.23. Tulos syntyi Turussa Artturin maratonilla huhtikuun 2. päivänä Juoksin silloin toisenkin kerran alle 2.24 Debnossa Puolassa tullen kuudenneksi saaden komean korkean kristallimaljakon. olin muuten silloin kautta aikojen Suomen tilastossa maratonilla 27. Jo samana vuonna ja samassa kuussakin edelleni menivät Bostonin maratonin voittaja Olavi Suomalainen, samoin Bostonissa Markku Salminen ja Karl-Mars-Stadtissa Seppo Nikkari ja vielä Kaj Vartiokin Korsossa toukokuussa.

Muistoja siis riittää!


36 kommenttia ja 154 tykkäystä tuli Facebookissa vuorokaudessa tähän muisteloon.
 

Ei kommentteja: