torstai 8. lokakuuta 2015

PS vasta viidenneksi

Jo presidentti Mauno Koivisto sanoi, että kun joutuu hoitamaan maan asioita, saa vamman sielulleen. Sille ei saa ajettua niitä asioita, joita haluaisi, asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Nyky-Suomessa varsinkin joudutaan tekemään ikäviä ratkaisuja, jotta miljoonan velkaantuminen joka minuutti saataisiin muutettu toiseen suuntaan eli kestävyysvajetta kurottua umpeen ja Suomi noususuunnalle pois Kreikan tieltä.

Ylen gallup-lukemat puhuvat lahjomatonta kieltään. Mutta politiikka ei ole pikajuoksua eikä siellä saada nopeita voittoja, vaan kestävyyslaji, jossa tulokset tulevat pitkäjänteisesti. Se joka elää, näkee mitä nykyhallitus saa aikaan neljän vuoden aikajaksolla!

Puolueiden kannatuksessa on tapahtunut kuukaudessa poikkeuksellisen suuria muutoksia. Neljä kuukautta hallitukseen kuuluneiden perussuomalaisten kannatus…
yle.fi|Henkilöltä Pekka Kinnunen

Ei kommentteja: