Tänään olimme mitä mieliinpainuvammassa siunaustilaisuudessa, kun saimme saattaa 104-vuotiasta veteraania, joka siis pitkän elämänsä aikana on saanut kokea maamme historiaa aina Suomen Suuriruhtinaskunnan ajoista Venäjän vallan alla. Oli kuusivuotias maamme itsenäistyessä. Osallistui talvisotaan kotiseudullaan Hiitolassa vartiointitehtävissä, jatkosodassa toimi Porokylän koulutuskeskuksessa ja Lapin-sodassa osallistui Pohjois-Suomen taiteluihin.
Joutui myös äitinsä ja sisarustensa kanssa evakkotaipaleelle ja päätyi lopulta tänne Kankaanpäähän, jossa ehti olemaan avioliitossakin 64 vuotta. Saipa jopa nähdä koko Neuvostoliiton hajoamisen ja maan palautumisen takaisin Venäjäksi.
Hän sai elää työntäyteisen elämän ilman sairasteluja niin, ettei vieläkään ollut lääkkeitä. Sydämen tahdistin tosin oli asetettu viisi vuotta sitten, jolloin silloinkin heti tikkien poisoton jälkeen suunnisti marjametsään poimimaan puolukoita, joita hän vielä tänäkin syksynä kävi traktoria ajaen katsomassa.
Satavuotiaana hän vielä maalasi katon räystäsrajalla telineiden päällä talon ulkomaalausta ja liikkui vielä viimeisenäkin päivä sairaalan käytävällä rullaattorin avulla.
Saimme käydä onnittelemassa häntä ja viedä kaupungin ja sotaveteraanien onnittelukukat hänen syntymäpäivänsä merkeissä ja vain 8 päivää 104-vuotispäivänäsä jälkeen hän nukkui poispyhäinpäivän aattona ja nyt hänen siunattiin adventin aattona. Pitkä ja kunniakas oli hänen elämäntaipaleensa, kaksi sisartakin on vielä elossa, vanhempi 102-vuotias.
Karjalan heimon tuntoja kuvaa syvällisesti liikuttava laulu Kaipaan rannoille Laatokan, jonka sanoissa Laatokan maisemat voimme ajatuksissamme muuttaa taivaan kodin kultakunnaiksi:
Muistan tuon ihanan kukkivan maan,/ rakkaat sen rannat ja koivikkohaan,/ mökin tuon harmaan ja omenapuun/ muistojen kultaaman myös kaiken muun./ Kerran viel´ sinne jos saapuessaan/ rannoille Laatokan palata saan./ Sinne on kaipuuni maan.
Kauaksi kaipasin veräjän taa,/ onni on siellä ja ihmeitten maa./ Taattoni maja on matala vain./ Muualta onnea suurempaa hain./ Kauaksi kuljin ja muistoissa vaan/ nyt kotiveräjän aukaista saan,/ Milloin sen aukaista saan.
Mennyt jo päivä on, ilta nyt saa/ Painuu jo aurinko vuorien taa/ Iltaa soi kellot: nään kukkivan maan/ Purteni saapuu jo pian valkamaan/ Toivomus yksi on ainoastaan/ Vaipua helmahan syntymämaan/ Rantaan jos Laatokan saan!
Myös veteraanikuoro kunnioitti siunaustilaisuutta laulamalla aluksi Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi ja vielä haudalla arkkua laskettaessa: Vaipuos helmaan synnyin maasi armaan. Veteraanilippu ja Suomen lippu olivat myös kappelissa vartioimassa arkkua, joka ympäröitiin kukkalaittein ja arkun päähän laskettiin veteraanihavuseppel. Ja Narvan marssin tahdissa lähdettiin kantamaan rakasta vainajaa poikien, lastenlasten ja vävyjen toimesta.
Kiitos kun sain olla pappina mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti