maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulutuntoja

Joulun ajan mentyä on taas jäänyt muistoihin tämäkin joulu. Monia ystäviä olisi pitänyt muistaa, vain joitakin konkreettisesti muistin, sitä enemmän sitten näitä muita ajatuksissa. Myös muistelin monia jo pois nukkuneita läheisiä sukulaisia ja ystäviä, tuttuja, joita onkin jo kertynyt paljon.
Mutta meidän vielä täällä olevien on jatkettava ja tehtävää edelleen löytyykin paljon. Joka päivälle omat tehtävänsä. Onneksi saammekin elää vain päivän kerrallaan huolinen ja murheineen, vaikka tietysti saamme suunnitella myös tulevaa ja kalenteriinkin merkitä menemisiä ja tapahtumia.
Näinhän yhdessä kaikkein suosituimmista virressäkin: "Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen." Siis turvallisella mielellä saamme käydä Uuteenkin Vuoteen, vaikkemme tiedäkään, mitä kaikkea se tuo tullessaan.

Ei kommentteja: