maanantai 14. joulukuuta 2015

Ventillä kaupunginjohtajaksi

21 - 7 - 7. Eli ventti sanoi toden tällä kertaa!

Kankaanpään kaupunginjohtajan vaalin äänestystulos. Voittajaksi selvisi heti ensimmäisessä äänestyksessä yli puolet äänistä saaneena nykyinen kaupunginsihteeri Mika Hatanpää. Onnittelut ja menestystä koko kaupunkimme kehityksen eteenpäinviemiseksi, jonka hyväksi me kaikki teemme töitä hartiavoimin.

Tasatulokseen eli hyvälle toiselle tilalle ylsivät nykyinen kaupunginarkkitehti Ilari Mattila ja sdp:n Etelä-Pohjanmaan piirisihteeri Johanna Autio, joka on johtanut Kankaanpään kaupunginvaltuustoa kaksi vaalikautta eli 8 vuotta.

Kaikki siis olisivat olleet kelpo
ansioituneita kaupunginjohtajaksi, mutta yksi vain voidaan valita.
Valinta on siis tehty ja näin edetään ja jatketaan nykyisen kaupunginjohtajan nyt eläkkeelle siirtyvän Paavo Karttusen viitoittamaa tietä. Eteenpäin elävän mieli ja me kaikki haluamme olla edistämässä Kankaanpään pysymistä eläväisenä ja yhä kehittyneempänä Pohjois-Satakunnan keskuksena.

Ei kommentteja: