Viimeaikaiset uudistukset: kaiken perityn ja arvokkaana pidetyn romuttaminen herättää kysymyksiä.
Oliko viisasta vapauttaa kaupan aukioloajat niin ettei ole eroa arjella eikä sunnuntailla,
ei edes suurilla juhlapyhilläkään.
Muistan hyvin, miten me eduskunnassa v.1985 päätimme
palauttaa ns. arkipyhät niille koko kristikunnassa vietettäville alkuperäisille
paikoilleen. Niin loppiainen kuin helatorstaikin saivat kalenterissa niille
kuuluvan oikean paikkansa. Nyt kuitenkin kilpailukykyloikan ja yhteiskuntasopimuksen
nimissä ollaan taas heikentämässä niiden asemaa muuttamalla ne palkattomiksi
vapaapäiviksi.
Tuntuu siltä, että ollaanko meiltä viemässä pyhyyden
kokemisen ilo ja perinteisten arvojen kunnioittaminen. Jääkö kauaksi
menneisyyteen kristillisen uskomme yksi keskeisistä tunnoista: Pyhä, pyhä, pyhä
on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on.
Näin uskoomme sisältyy voimakkaasti pyhän ja pyhyyden
kokeminen Seurakunta on pyhä, koska Kristuksen henki siinä vaikuttaa. Näin
olemme samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä. Lutherkin sanoo: Ole varuillasi
etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä, sillä Kristus
ei asu muissa kuin syntisissä. Siksi hän rukoilee: Sinä, Herra Jeesus, olet
minun vanhurskauteni, mutta minä sinun syntisi.
Tästä samasta muistuttaa vähän karmaisevinkin sanoin myös
maamme uskonpuhdistaja Mikael Agricola: Oi, sinä surkia lokasäkki,/ etkös näitä
mielesäs äkkää,/ haiseva raato olevas/ ja matoin eväs kuoltuas.
Niinpä norjalainen Fredrik Wislöff vakuuttaa kristillisessä
pelastusvarmuudessa tulevan aina olemaan nämä kaksi perusvirtausta: pyhä pelko
ja luja luottamus Jumalan armoon. Yhtä varmasti kuin häkistä päästetty lintu
lennähtää vapauteen, pelastettu sielukin etsiytyy Jumalan luo, pyhän elämän
raikkaaseen ilmanalaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti