tiistai 14. kesäkuuta 2016

Veteraanikansanedustajat

Jokakeväinen entisten kansanedustajien kokoontuminen sujui tänä vuonna hyvissä merkeissä Tikkurilassa yli 200.000 asukkaan Vantaan kaupungin toimiessa isäntänä. Sää oli lämpimän kesäinen ja järjestelyt erinomaiset. Ja monen monta tuttua paikan päälle saapunutta ex-kansanedustajaa sai nähdä ja tavata.

Saatiin kokoontua kaupungintalolla. Lähteä junalla uutta kehärataa Kivistön uudelle asuinalueelle ja tutustua v. 2015 asuntomessupaikkaan. Ja sieltä busseilla kiertoa-ajelulla takaisin Tikkurilaan ja päättämään kierros Heurekaan.

Kyllä Vantaa on kehittynyt ja yhä kehittyy. Kovasta asuntorakentamisesta huolimatta asunnot menevät kaupaksi kuin kuumille kiville. Ei ihme, että uusia alueita suunnitellaan ja rakennetaan kehäradan varteen kuten Leinelä, Aviapolis ja Kivistö. Turhaan ei kaupunginjohtaja Kari Nenonen kehunut kaupunkiin. Isäntänämme toimi myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tapani Mäkinen.

Ei kommentteja: