keskiviikko 3. elokuuta 2016

Etelä-Afrikkaa

Eilen kirjoitin USA:n presidenttiehdokkaista ja tuntuisi sieltä olevan mahdollista löytää paremminkin presidentin tehtäviin soveltuvia valtiomiehiä.

Nyt parast´aikaa käydään Etelä-Afrikassa paikallisvaaleja, koska parlamenttivaalit olivat v. 2014 ja sitä edelliset v.2009. Nelson Mandelan perustama puolue on voittanut aparthaidin päättymisen v. 1994 jälkeen kaikki vaalit kuten siellä sanotaan: Mandelan tähden. Edellä mainituissa vaaleissa ANC:n kannatus laski 66% - 62%.

Nyt käytävissä vaaleissa voi ensi kerran käydä niin, että tämä mustien oikeuksia puolustamaan perustettu puolue jäisi toiseksi. Ja miksi?

Täytyy sanoa vanhan totuuden: Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti. Ja tämä käyneen toteen Etelä-Afrikassakin. Vaikka tämä ANC on ollut vallankahvassa jo yli kaksikymmentä vuotta, ei paljon mikään ole muuttunut. Vaikka Etelä-Afrikka rikkainen kulta- ja timanttikaivoksineen on Afrikan hyvinvoivimpia maita, bruttokansatuotekin 7.275 dollaria henkeä kohden, niin mustan kansaosan asema ei paljoakaan ole parantunut entiseen verrattuna.

Olen sen itse nähnyt paikan päällä oltuani kolmen viikon harjoitusleirillä pikkukaupungissa. Siellä oli edelleen mustien ja valkoisten asuinalueet täysin erillään. Valkoiset asuivat herroiksi varsinaisessa kaupungin keskustassa. Mustat kulkivat kaupunkiin jalan valkoisille töihin muutaman kilometrin päästä, jossa heidän asumuksensa sijaitsivat täysin erillään valkoisten asuttamasta kaupungin keskustasta. Jopa kirkot olivat erikseen valkoisille ja mustille.

Ja kerrotaan nykyisen jo toisen kauden presidentin Jacob Zuman käyttäneen 15 miljoonaa euroa valtion varoja oman maatilansa rakentamiseen. Ja korruptio rehottaa muutenkin.

Joka paikassa - olkoon ilmansuunta mikä tahansa - näyttä siis siltä, joka valtaan pääsee, hän käyttää sumeilematta asemaansa omaksi hyväkseen kahmiakseen kaiken mahdollisen. Eikä ainoastaan politiikassa, vaan myös talouselämässä, missä optioherrojen piiri pieni pyörii täyttäen heidän taskujaan.

Ei kommentteja: