maanantai 1. elokuuta 2016

Miten käy kristinuskon Euroopassa

Risto Ahosen kirjaa Tulevaisuuden kirkko lukiessa monet totena pidetyt totuudet saavat hyvää tuuletusta. Niinpä väitettäessä kristillistä kirkoksi auringonlaskun kirkkona, se ei pidä paikkansa. Tosin meillä Euroopassa kirkosta eroamista tapahtuu, mutta pakolaisten myötä myös täällä kristittyjen määrä kasvaa. Tosin kirjassa ei voida ottaa kantaa tämän päivän valtavaan turvapaikanhakija-aaltoon, koska kirja on pari vuotta vanha ja tämä nyt kokemamme invaasio Euroopassa on jotain ennen näkemätöntä. Aiemmin otetut pakolaiset oli täysin eri hyvin hallittu asia.

Kristinuskon kasvu on suurinta Afrikassa ja seuraavaksi Aasiassa. Kymmenen eniten kristittyjä sisältävän maan joukossa on vain kaksi Euroopasta: Venäjä, Saksa. Eniten on Yhdysvalloissa, mutta sitten tulevat Brasilia, Kiina, Meksiko, Filippiinit, Nigeria, Kongo ja Intia. Euroopassa kaikista kristityistä on 26 prosenttia, kun esimerkiksi 1500-luvulla luku oli 92%. Painopiste on siis voimakkaasti siirtynyt ns. kolmansiin maihin.

Kaiken kaikkiaan kristittyjä lasketaan olevan v.2012 2,3 miljardia ja 33% maailman väkiluvusta, kun v.1970 määrä oli 1,2 miljardia. Muslimien määrä on kyllä myös kasvanut, mutta v.2012 se oli 1,5 miljardia.

Näin kristinuskomme ei ole taantuva, mutta kannatuksen painopiste on siis siirtymässä ja omalta osaltaan osoittaa, ettei usko ole jäänyt vain jonkin kulttuuripiirin, kansan tai kirkon omaisuudeksi, vaan evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille. Me tosin täällä Euroopassa ja myös koti-Suomessa saamme pitää varamme, ettemme turhaan hylji isiemme perintönä saamaamme kristillistä uskoamme, jolla on sekä tämän ajallisen elämän että iankaikkisen elämän lupaus.

Ei kommentteja: