tiistai 30. elokuuta 2016

PS:n kansaedustajat valtasivat Satakunnan

PS:n Satakunnan piirin puheenjohtajana on annettava suurkiitos koko eduskuntaryhmällemme ja ministereillemme kesäkokouksensa pitämisestä täällä Satakunnassa Porissa ja kokouksen päätyttyä jalkautumisesta yhdeksälle eri paikkakunnalle maakunnassa ja vielä monessa koulussa käymisestä. Turhaan ei siis puheenjohtajamme saanut omaa aikaansa mittaavaa rannekelloa puhetilaisuudessa Huittisten Härkäpakarilla. Nyt on kunnallisvaaliehdokkaiden hankinta avattu näyttävästi myös viime eduskuntavaalien Satakunnan suurimman puolueen 25% kannatuksen saaneen perussuomalaisten osalta. Olimme myös PS:n piireistä selvä ykkönen. Tästä on hyvä jatka kuntavaaleja kohden!
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) nauroi tänään makeasti, kun hänelle lahjoitettiin toritilaisuudessa rannekello, jonka kellotaulussa komeili oma kasvokuva.
mtv.fi

Ei kommentteja: