perjantai 2. joulukuuta 2016

Integraatio vastatuulessa

Suomen Perusta on ajan hermolla. Nopealla toimitusajalla se on julkaissut mitä ajankohtaisimman 36-sivuisen kirjasen Integraatio vastatuulessa, kuinka Brexit ja Trump-ilmiö haastavat globalisaation ja federalismin tekijänä maisteri Sakari Linden. Hän on sekä valtiotieteen että kansainvälisen oikeuden maisteri.

Kirjoittaja näkee selvästi EU:n ongelmat: yhdentymisessä on menty liian pitkälle, mistä kertovat ongelmat euroalueella, maahanmuutossa, ulko-ja turvallisuuspolitiikan yhteisen linjan muotoilussa.
Liittovaltiokehityksen ajaminen päinvastoin ajaisi EU:n hajoamiseen. Maantieteelliset erityispiirteet tekevät EU:n yhtenäisyydestä ongelmallisen.

Linden hahmottelee EU:lle kolmannen vaihtoehdon hajoamisen ja liittovaltiokehityksen välimuodoksi. Siinä unionista muodostuisi löyhä itsenäisten valtioiden välinen yhteisö, joka harjoittaisi vapaaehtoista yhteistyötä. Onko Eu tarpeeksi joustava uudistuakseen tällaiseksi valtioiden väliseksi liitoksi, siinä voi olla EU:n tulevaisuuden kynnyskysymys.

Yksi vaihtoehto olisi integraation syventäminen alueellisesti, koska maantieteellisesti toisiaan lähellä olevat valtiot jakavat myös yhteisen historian, arvot ja tavoitteet monissa asioissa. Juuri Pohjoismaat olisi yksi tällainen alue lisättynä vaikkapa Virolla ja Latvialla.



Ei kommentteja: