lauantai 7. tammikuuta 2017

Mirjan muistolle


Mirja Anneli Keskisaari os. Sillanpää 68-v. siunaus 7.12017 vk 511 ja 517, hautausmaalla vk 30.

Rakkaat ystävät Mirjan läheiset sisaret Kaarina, Marja,   -   Riitta Ja Ritva kaikki perheinenne ja muut läheiset.



Olemme saattamassa teidän sisarusparven keskimmäistä ensimmäisenä poislähtenyttä rakasta ja läheistä, jonka lähdön ajan tiesimme saapuvan ankaran pitkäaikaisen sairauden vuoksi. Mirja on jättänyt meille kaikille kauniin muiston ja esikuvan vaatimattomasta hiljaisesta aina palvelemaan alttiista rakkaasta, joka joutui elämässään kärsimään ja kokemaan kovia, mutta myöskin onnen hetkiä nöyränä kristittynä ottaen vastaan oman kohtalonsa tyynesti ja sittenkin luottaen Taivaallisen Isämme lapsena kaiken olevan sallittua ja kääntyvän lopulta parhain päin, niin kuin nyt on tapahtunut, kun tämä ajallisuus on vaihtunut iäiseen autuuteen kukkaniityillä kulkemiseen taivaan iki-ihanilla niityillä, niin kuin laulussa Niin kaunis on maa sanotaan tästä kauniista uudesta maasta, jossa soi lintujen laulusta kukkiva kunnas, koska siellä Niin kaunis on maa, niin korkea taivas ja te sisaretkin haluatte laulaa, miten täällä maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie.

Mirja sai lapsesta asti laittaa lahjansa toisten palvelemiseen kulkien isän kanssa kaikissa maatalon töissä ajaen hevosta, seivästäen heiniä ja työ oli kaikki kaikessa. Sitten apteekkiapulaisena ja seurakunnan monissa palvelutehtävissä aina eläkkeelle siirtymiseen asti eläkeiässä 65-vuotiaana, vaikka jo sitä ennen sairaus oli iskenyt ja leikkauskin suoritettu.

Myös laululahjansa Mirja sai laittaa käyttöön jo lapsesta lähtien ensin kanttori Jämsän johtamassa lapsikuorossa ja sitten koko elämänsä ajan kirkkokuorossa. Niinpä saamme nyt kiitollisina uskoa, että hänellä on nyt uudet laulut laulettavanaan niin kuin iäisyysvirressä veisaamme Siell´ kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.

Olemme taas saaneet viettää koskettavan jouluajan jota täällä ajassa ei enää ollut Mirjalle suotu. Aina joulurauhan julistuksen jälkeen radiossa soitettava Sulho Rannan säveltämä ja Viljo Kojon sanoittama Taas kaikki kauniin muistot herkistää mielemme: Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin. Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin. Mitä ymmärsin, sit´ en tiedä, pyhätunnelman muistan vain, sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain. Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen: lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen. Tällaiset lähtökohdat te kaikki sisarukset Mirja myös olette saaneet jo lapsuuskodista, asuihan teillä myös sitten diakonissana Jämijärven seurakuntaa vuosikymmennet palvellut Ida Hietamäkikin.

Jämijärvellä pappina ollessani sain oppia tuntemaan Mirjan seurakunnan monipuolisena työntekijänä ja hän sai vielä keväällä käydä hänelle rakkaalla työmaalla Jämijärven hautausmaalla. Hänen vaatimaton, hiljainen, mutta myös iloinen ja aina palvelualtis persoonansa on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli uskollinen jumalanpalveluksessa kävijä tyytyen istumaan aivan kirkon peräosassa eikä aluksi oikein rohkaistunut käymään edes Herran Pyhälle Ehtoollisella, mutta sitten jo aikaa myöten vanhan ajan ankara rippikouluopetus, joka painottui paremminkin kelvottoman ehtoollisvieraan määrittelyyn sai kuitenkin väistyä siihen puoleen että kelvollinen ehtoollisvieras on se, joka tarvitsee Kristusta ja tuntee uskonsa rakkautensa heikkouden.

Niinpä täydellä syyllä voimme soveltaa myös Mirjaa tarkoittaviksi Jeesuksen autuaaksijulistamissanat vuorisaarnassa: Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä, Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.

Näin loppiaisen jälkeisenä päivänä sopii ennen siunausta lukea vielä eilen täällä Jämijärvenkin kirkossa veisatun loppiaisvirren viimeinen säkeistö, joka kuvaa myös Mirjan tuntoja ja saamme olla kiitollisia ja iloisia, että Mirja on nyt perillä: Oi kuinka olen iloinen, kun pyhä Jeesus-lapsonen, on aina aarteenani. Hän taivaan riemuun minut vie, näin paratiisiin päättyy tie. Oi suurta autuuttani! Amen,amen! Jeesus, joudu, minut nouda kotiin kerran. Kaipaan suurta päivää Herran.




Ei kommentteja: