Poikakerhoajalta tuli mielleyhtymä. Lauloimme tänään Lohikon vanhainkodissa 91-vuotiaalle sotaveteraanille hänen syntymäpäivänään tutun laulun: Mua tartu käteen, Herra, ja taluta. Niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin, vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan. ... Siis tartu käteen, Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia.
Lauloimme tätä aina poikakerhon lopuksi kirkon vieressä olleessa Väinösen talossa, jossa nyt on hautausmaa-aluetta. Nostimme aina käden pystyy ja joku pojista nousi oikein tuolille, jotta käsi oli lähempänä taivasta. Ja kunnon miehiä noista kerhopojistani onkin kasvanut, kaksi pappiakin, jotka jo molemmat ovat myös eläkeiässä kuten allekirjoittanutkin heidän poikakerhon vetäjänsä.
Ei voi muuta kuin papin tyttären Päivi Paunun laulun sanoin muistella: Oi niitä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti