perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kansanedustajat vastaa

On se hienoa, ettei kansanedustajille ole KIIRUSTA. Soittelin Kikelle, kun hän saapuu Kankaanpää torille vaalienaluslauantaina 8.4. Hän vastasi tekstarilla olevansa klo 8.15 alkaneessa Kelan työvaliokunnassa, sitten menevänsä RAUHALLISESTI juoksemalla Finnairin tapaamiseen (eihän Finnairille juuri nyt ole mittään ongelmiakaan, mitä nyt jokavikkoisia liikennettä häiritseviä lakkoja), sitten on valiokunta ja sieltä täysistuntoon ja kun kerta aikaa on, niin välissä vielä pitää pykätä toimenpidealoite.

Niin jotta näin rauhallisia työpäiviä meidän valitsemat edustajat viettävät. Ja sitten vielä täältä maakunnista soitellaan heille ja silti he heti vastaavat tekstiviesteillä. Sillai sitä pittää. Mullekin kolme kansanedustajaa vastasi heti tekstiviestillä.

Ei kommentteja: