keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Miksi kävi näin

Puoluehallituksessa pohdittiin syntyjä syviä. Miksi meni näin jopa galluppienkin alapuolelle, olihan paras vaalienalusgallup Alma-medialla jopa 11,2%. Lopputulos 8,8% sama kuin vasemmistoliitolla. Ennakkoääniä saimme 8,2%, vaalipäivänä nousimme 9,2%, kokonaistulos siis 8,8%. Loppukirikään ei auttanut kuten  viime eduskuntavaaleissa, jolloin vaalipäivänä saimme puolueista suurimman äänipotin.

Syitä 3,5% pudotukseen edellisistä kuntavaaleista voi todella etsiä ja niitä varmasti löytyy. Suhteellisuuden nimissä kuitenkin on hyvä muistaa, että tämän kertainen tulos on kuitenkin perussuomalaisten toiseksi paras saavutus, sillä edellisvaaleissa v.2012 nousumme oli 7% ja siitä suli nyt tasan puolet.

Uusi asemamme ensi kertaa hallituksessa on tietysti yksi syy. Kannattajiemme epätietoisuus aiheutti monen äänestämättä jättämiseen. Kunnallisvaalit paikallisvaalina on tietysti jokaisessa kunnassa erilaiset ja tilanne ja ehdokasmäärät ja -laatu vaihtelevat. Monin paikoin on myös ollut oman väen kesken kähinöitä ja eroamisia. Ehkä puutui myös ihmisiin vetoava kärkihanke koko maahan. Eikä pidä unohtaa myöskään median jatkuvaa painostusta ja mustamaalausta. Ehdokasjoukkomme oli kaikista varatoimista huolimatta päässyt myös muita enemmän rikollistaustaisia henkilöitä jne.

Ei kommentteja: