Sateen sattuessa sateessa

Tänään muistotilaisuudessa kuten useimmin vastaavissa tilanteissa veisasimme ruokavirreksi Jean Sibeliuksen säveltämän virren Soi kunniaksi Luojan (Virsi 462). Sen toisen säkeistön alun koimme aivan konkreettisesti: Hän säät ja ilmat säätää. Pidimme näet - omaisten tahdosta - siunauksen kokonaan ulkona haudan äärellä niin kuin aikaisemmin on ollut yleinen käytäntö. Ja niin vaan kävi, että vaikka aloitimme kirkkaalla auringonpaisteella niin ei kauaakaan kestänyt, kun saimme niskaamme aikasmoisen saderyöpyn. Siunauksen sain lopetettua (lyhennettynä) juuri ensimmäisten sadepisaroiden putoillessa, mutta kukkien lasku oli sitten kokonaan sateessa. Ja moni kuten minäkin olimme jättäneet sateenvarjot autoon: aurinkohan paistoin niin kauniisti.