keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

AION PERILLE

Kun on saanut tai joutunut elämään jo useamman vuoden, on muistossakin monenlaista. Eilisellä päivämäärällä oli 1960 julkaistussa vuoden jokaiselle päivälle osoitetussa hartauskirjassa Kankaanpäässä tuolloin virallisena apulaisena toimineen lapualaisen Mikko Iskalan kirjoitus, jossa hän toteaa valmiissa kristillisyydessä olevan kalman hajun. Hän jatkaa: Sen sijaan taistelevassa ja kilvoittelevassa uskossa on sitä elämää, joka Jumalasta lähtee. Mikko oli pidetty nuorisopappi ja meillä sen ajan srk-nuorilla on vieläkin yhteys keskenämme, saisi olla enemmänkin.

Tälle samalle aaltopituudelle tulee John Bunyanin virsi, jota eilen lainasin fb-kirjoituksessani – tosin silloin ihan maallisen elämän vaikeiden vaiheiden kuvaajana:  ”Ah, mitä vaivaa, vastusta saa matkamies tääll´ kohdata, kun oma syntilihansa on aina suurin kiusansa! Ja jos sen vehkeet maahan lyö, on niistä kohta uusi työ.”    Mutta kuitenkin samassa virressä jatketaan kehoittaen: ”Ken tällä vaivain tiellä on, eteenpäin aina samotkoon! Ei viivytellä paljon saa, ei huoletonna nukahtaa, ett´ uudestaan ei vangittais ja eksyneitten palkkaa sais.” Syystä silloin meidän yhtenä toisena Bunyan siioninivirsisuosikkina oli ”Vaikk´ on korkea ja myös vaivalloinen, kuitenkin kulkea läpi ahdingoitten AION PERILLE tälle vuorelle.” Silloin Herättäjä-Yhdistys julkaisi myös nuoria varten kirjan nimeltä AION PERILLE! Ja tämä mieli Jeesuksen rakkauden ja armon avulla kannattelee perille asti.

Ei kommentteja: