sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kankaanpäässä aktiivisinta

Satakunnassa on annettu eduskuntavaalien ennakkoääniä toiseksi eniten koko Suomessa –Satakunnassa ykköstilaa pitää Kankaanpää

Sunnuntai-iltana jo yli 900 000 suomalaista oli ehtinyt antaa äänensä eduskuntavaaleissa.

7.4.2019 10.27 – Päivitetty 20.35

Kankaanpäässä jo joka kolmas on nyt käynyt äänestämässä
RebekkA HÄRKÖNEN
TUULI HEERVÄ







Ennakkoäänestys on innostanut suomalaiset liikkeelle. Sunnuntai-iltaan mennessä jo 938 070 kansalaista oli antanut äänensä eduskuntavaaleissa. Äänestysprosentti oli koko maassa siihen mennessä 22,0.
Oikeusministeriön tilastojen mukaan hieman ahkerampia äänestäjiä ovat olleet naiset. Naisista äänensä on käynyt antamassa 23,2 prosenttia ja miehistä 20,8 prosenttia.
Ahkerimmin vaaliuurnilla ovat vierailleet Lapin vaalipiirin asukkaat, jossa peräti 26,6 prosenttia on jo antanut äänensä. Toisiksi eniten ääniä ovat antaneet Satakunnassa asuvat, heistä äänestämässä on käynyt 26,1 prosenttia.
Satakunnassa ykköspaikkaa piti sunnuntai-iltana Kankaanpää, jossa äänestämässä oli käynyt jo 33, 0 äänioikeutetuista. Seuraavaksi korkeimmat äänestysprosentit tähän mennessä on Raumalla (29,5) ja Eurajoella (29.0).


Pienintä äänestysinnokkuus Satakunnassa on tähän mennessä ollut Kokemäellä, missä äänensä on antanut 19,4 prosenttia.
Heikointa koko maan äänestysaktiivisuus on ollut Ahvenanmaalla, jossa ennakkoäänestys on saanut liikkeelle vain 8,8 prosenttia väestä. Manner-Suomen puolella jononperää pitävät Uusimaa (18,9) ja Helsinki (20,6).
Viimeinen ennakkoäänestyspaikka on tiistaina 9. huhtikuuta. Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 14. huhtikuuta.

Ei kommentteja: