keskiviikko 25. joulukuuta 2019

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ (Kirjoitukseni PS-lehdessä aatonaattona)
Me nykyisin ja ehkä juuri nyt entistäkin enemmän monien pelkojen keskellä elävinä saamme osaksemme autuaan vaihtokaupan JOULUN LAPSELTA. Hän ottaa kannettavakseen syntimme, pelkomme ja kaikki heikkoutemme lahjoittaen anteeksiantamuksen ja kaikki taivaan tavarat.
Jouluevankeliumissa enkeli rohkaisee pimeässä yössä kedon paimenia: Älkää pelätkö! Syytä oli ollut pelkoon. Yössä ympärillä hiipivät pedot ja karjavarkaat. Nyt he kuulivat sanoman: Ei tarvitse pelätä. Saatte kuulla sanoman, joka rauhoittaa ja se oli enkelin viesti: Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
Ilo olikin harvinainen sen ajan Israelissa. Nauru oli kuollut. Maa koki jatkuvasta vallatun ja miehitetyn maan rasituksia. Ei ollut helppoa olla juutalainen roomalaisten hallitsemassa maassa. Ja lisäksi paimenet saivat jatkuvasti kokea omantunnon syytöksiä, etteivät he voineet täyttää kansansa pyhän lainsäädännön kaikkia pikkutarkkoja hienouksia. Ja tämä kaikki täyttyi enkelin viestissä: Teille on syntynyt Vapahtaja. Ja he saivat mennä katsomaan ja toteamaan todeksi juuri syntynyttä lasta. Häneen Jumala kätki pelastuksen koko täyteyden. Hän toteutti ihmissuvun vuosituhantiset toiveet pelastuksen ajan koittamisesta.
Meillä tämän päivän joulun viettäjillä on myöskin monia pelkoja ja usein ilokin on kaukana pohtiessamme oman aikamme monia voittamattomiltakin tuntuvia ongelmia niin omassa maassamme kuin laajemminkin koko maailmassa. Mutta huolimatta kaikista synkistä näkemyksistä ympärillämme Joulun sanoma on todellisuutta: Älkää pelätkö.
Me saamme uskoa, ettei hiuskarvakaan putoa päästämme Jumalan sallimatta, sillä Hän pitää edelleen maailman ohjaksi käsissään. Saamme uskoa, että Betlehemissä syntynyt JOULUN LAPSI on meidän Vapahtajamme. Hän kasvoi viisaudessa, iässä ja armossa. Hän julisti Jumalan rakkauden evankeliumia ja osoitti puheensa todeksi sovittamalla ristinkuolemallaan meidän syntimme. Ja hän elää ja hallitsee iankaikkisesti. Hänen väkevän kätensä taluttamina saamme turvallisesti vaeltaa ja hänen kunniakseen saamme tänäkin vuonna viettää joulua lapsuudesta asti totutuin monin juhlallisin menoin.
Nämä ovat niin suuria asioita, että vain vähän voimme niistä ymmärtää. Mutta kuitenkin sydämemme on täynnä kiitosta ja ylistystä. Saamme yhtyä enkelten jouluhymniin: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisille hyvä tahto.
Näin JEESUS-LAPSEN siunaamaa lämpöä, ilo ja rakkautta joulujuhlaamme ja koko elämäämme!
Anssi Joutsenlahti, rovasti

Ei kommentteja: