sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kauko Juhantalo in memoriam: Saimme olla yhdessä monessa mukana

Teksti tarkoitettu kuvan yhteyteen, joka on fb-sivullani: 
Kauko Juhantalon valtuuston puheenjohtajan kanssa sain hallituksen puheenjohtajana paljastaa eläköityneen kaupunginjohtajamme Paavo Karttusen kokovartalomaalauksen valtuustosalin seinälle. Sain olla puuhaamassa maalausta ja arvokkaan maalauksen saimmekin. Olemme olleet Kaukon kanssa valtuutettuja jo 70-luvulta ja yht´aikaan tulimme valituksi eka kertaa myös eduskuntaan 1979. Näin yhteistä taivalta on kestänyt pitkään, kävimmehän myös samaa koulua Kankaanpään Yhteislyseota samaan aikaan tosin eri luokilla, Kaukohan olisi kahden päivän päästä täyttänyt 78 vuotta, itse olen 1,5 vuotta nuorempi.
Wislöffin sanoin: "Jumala itse kuljettaa pensseliä siinä maalauksessa, joka esittää elämäämme. Ei ole ainoatakaan väriä, ainoatakaan pensselin vetoa, jolla ei ole tarkoitusta. Kaikki tähtää kokonaisuuteen - Jumalan suunnitelmaan elämässämme. Kun kristillinen toivo saa loistaa surun yllä, valitus muuttuu iloiseksi odotukseksi." Siinä on toivomme ja turvamme surunkin keskellä!

Ei kommentteja: