perjantai 28. elokuuta 2020

PS:n lehden hartauskirjoitus

Perussuomalaisen maanantaina ilmestyvän lehden hartauskirjoitus. Meille pakettijakajille (5.000 kpl) lehti tuli jo tänään ja yli pari tuhatta jo jaettiin: 

Turvallisesti – sittenkin

 
Elämme edelleen jo keväästä alkanutta poikkeuksellista aikaa. Kaikki näyttää epävarmalta. Turvallisuutemme ei ole taattua, vaikka jopa eräs pappismies kirjoitti, että minä luotan viranomaisiin koronaepidemiasta puhuttaessa. Jopa Vatikaanista keväällä ilmoitettiin, että Pääsiäinen on peruttu. Myöhemmin kyllä sitten korjattiin, että vain Paavin pääsiäistervehdys Pietarinkirkon aukiolla on peruutettu.
 
Meille tässä ajassa muuttelevassa eläville on kuitenkin kiintopiste, jossa ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa niin kuin Jaakobin kirjeestä luemme. Niinpä heti ensimmäisessä uskonkappaleessa tunnustamme uskovamme Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, joka sulasta isällisestä, jumalallisesta hyvyydestänsä ja laupeudestansa lahjoittaa meille kaikki elämämme tarpeet, suojelee kaikissa vaaroissa ja varjelee ja pelastaa kaikesta pahasta. Ja tämän uskonkappaleen lopussa saamme tunnustaa, että tästä kaikesta, joka tulee osaksemme ilman mitään ansiotamme tai mahdollisuuttamme, meidän tulee taivaallista Isäämme kiittää ja ylistää, palvella häntä ja olla hänelle kuuliainen. Tämä on varmasti totta.
 
Hebrealaiskirjeen 11. luvun alussa vahvistetaankin, miten usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Ja edelleen hebrealaiskirjeen mukaisesti: “Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, niin pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.”
 
Ja usko on meille annettu lahja. Jumala tekee meissä työtänsä ja saamme olla vastaanottajina. Niin jo kasteen hetkellä kuin joka päivä: “Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.”
Usko on meidän vastauksemme Jeesuksen meidän edestämme tekemään pelastustyöhän. Siihen saamme turvata elämämme jokaisena päivänä . Ristillä kuolleen ja ylösnousseen Vapahtajamme sovitusteon ansiosta saamme juuri kipeimmin tarvitsemaamme oman syyllisyytemme  voittamiseksi syntiemme anteeksiantamuksen ja turvan vaikeimpinakin aikoina.
 
Virsirunoilijat ovat pukenee sanoiksi näitä perusluottamuksemme tuntoja. Virsi 310: “Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme. Viha vaikka on vastaamme sammumaton, niin me turvaamme puolustajaamme.” Ja virsi 397: “Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.”
 
                                                                            Anssi Joutsenlahti rovasti

Ei kommentteja: