lauantai 29. toukokuuta 2021

Tänäänkin liikekannalla

Kolmella vaalitempauspaikkalla kierrettiin. Ensin Kankaanpään lauantaitorilla oli kaikkienkin puolueiden toimintaa. PS:n naiset olivat pystyttäneet oman teltan. Monen tutun kanssa sai keskustella. Sitten Jallu kanssa mentiin Jämijärvelle, jossa myös puolueiden teltat ovat pystyssä koko viikonlopun. Siellä ei kyllä ollut kävijöitä, PS:n ehdokkaiden Seppo Leponiemen ja Erkki Rudenbergin kanssa keskusteltiin. Karvian Sarvelan kylän Käntynmäen kyläkaupalla sen sijaan riitti kuhinaa, niin kuin aina PS:n tilaisuuksia siellä järjestettäessä, kahvia, makkaraa oli valtuutettujen tarjoamana ja haitaristikin antoi taustaviihdettä. Sääkin koko päivän aurinkoinen, muttei mitään lämmintä kovan tuulen puhallessa!

Ei kommentteja: