tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kankaanpään PS menestyi valtakunnallisestikin

Ylen kuntavaalitulosten päivän selailun jälkeen on tullut monenlaista tietoa. Kankaanpää on siis toiseksi perussuomalaisin kunta Kihniön jälkeen, Kihniö 34,9% ja Kankaanpää 31,9%. Myös PS:n valtuutettujen lukumäärässä Kankaanpää on toisella sijalla. Eniten eli 13 valtuutettua löytyy Ylöjärvellä, 12 Kankaanpäässä ja Vantaalla. Näiden kolmen kunnan lisäksi PS on suurin myös Hämeenkyrössä, Haminassa ja Orimattilassa. Muuten Haminan PS:n valtuustoryhmässä on jo eduskunta-ajoilta 1980-luvulta tuttu eduskuntakollega Peter Muurman. Kaksi tuttua nuorta PS:n varavaltuutettua löysin muualle muuttaneena, Karviasta Seinäjoen varavaltuutetuksi on tullut Väinö Hautaluoma pikkuserkkuni poika 45 äänellä ja Jämijärveltä muuttanut Juho Vuorenmaa puolestaan on Ikaalisten varavaltuutettu 24 äänellä. Monia mielenkiintoisia valitsematta jääneiden henkilökohtaisia vaalituloksiakin löytyi, esim. Porin ehdokkaiden tuloksia lukiessa, mutta jääköön jokaisen itsensä luettavaksi! 😉

Ei kommentteja: