lauantai 9. lokakuuta 2021

Runoilijoittemme luontokuvauksia

Runoilijamme ovat laittaneet parastaan kuvatessaan keskikesämme valoisien öiden parasta aikaa juhannusta. Aleksis kivi: Maa kunnasten ja laaksojen,/ mi on tuo kaunoinen?/ Tuo hohtees kesäpäivien,/ tuo loistees pohjan tuulien,/ tuo talven, suven ihana,/ mi ompi soma maa? Viljo Kojo: Veet välkkyy taas ja kukkii maat/ lain mukaan ikuisen,/ lämmittää jalkaas ruohikot/ taas kesäkennättäin. Siks salli, suven Jumala, kun lähden täältä pois, että alla paljaan jalkani suviruoho lämmin ois. Kun sitten taivaan salissa suot ilon iäisen, niin muista pienen lapsesi yks toive pienoinen: Hän joskus tahtois tavata maan onnen ollehen, veen välkkeen, kentän kukkivan, puun viherlehväisen. Simo Korpela: On kesän kirkas huomen/ ja suvi-sunnuntai./ Ei liiku lehdet tuomen,/ on lintunenkin vait./ Vienosti kukkii pellot/ ja vaarat vihannoi/ ja hartaast´ aamukellot/ vaan rauhaa, rauhaa soi. Helvi Juvonen: Pikarijäkälä! Jäkälä nosti pikarinsa hauraan, ja sade täytti sen, ja pisarassa kimalsi taivas tuulta pidättäen. Jäkälä nosti pikarinsa hauraan: Nyt malja elämämme rikkaudelle. Aleksis Kivi Suomenmaa: Maa kunnasten ja laaksojen, Mi on tuo kaunoinen? Tuo hohtees kesäpäivien, Tuo loistees pohjan tuulien, Tää talven, suven ihana, Mi ompi soma maa? Siel tuhansissa järvissä Yön tähdet kimmeltää Ja kanteleitten pauhina Siel kaikuu ympär kallioi Ja kultanummen hongat soi: Se ompi Suomenmaa. V.A.Koskenniemi Siell´ on kauan jo kukkineet omenapuut, siell´ on siintävät seljät ja salmien suut, siell´ on vihreät metsät ja mäet, siell´ on vilposet illlat ja varjoisa koi, siell´ on lintujen laulu, mi lehdossa soi, siell´ on kaihoja kukkuvat käet. Eino Leino Maamiehen rukous: Maan me miekoin varjelimme. Maa on vapaa! Siksi orjan/ ole ei nyt rukous./ minkä huokaa taivahalle/ sielun syvä luottamus./ Jos ma kynnän, jos mä kylvän/ tuota aina aattelen:/ teen, min tiedän oikeaksi,/ enemp´ ei voi ihminen./ Totta elonleikkuun Herra/ tajuaa mun mieleni,/ koska yössä, päiväntyössä/ Häntä kiittää kieleni./ Tapahtukoon tahto Sinun/ eikä minun, rukoilen,/ koska kylvän, kyyhättelen/ kautta Luojan sormien. Nocturne: Ruislinnun laulu korvissani,/ tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani,/kaskisavuun laaksot verhouu./ En ma iloitse, en sure, huokaa;/ mutta metsän tummuus mulle tuokaa,/ puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,/ tuoksut vanamon ja varjot veen;/ niistä sydämeni laulun teen. Legenda: Kun Herra ynnä Pyhä Pietri, ne merta, maata muinoin matkasi, niin kerrotaan, he kesä-illan tullen myös saivat suomenmaalle siunatullen. Pietari: ”Oi Herra, mille maalle jouduttiin! Mik´ kansa köyhä, köykkyselkä, köyhä niin! Maa karu, kallioinen, pellot pienet, ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!” Mut Herra hiljakseen vain hymyili: ”Voi olla, maa on karu, kylmäki ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin, mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.” Näin lausui Herra hymyi hiljakseen. Ja katso! Kumma hohde peitti veen, suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes ja vainiolta roudan valta raukes. Pois Herra kulki kanssa Pietarin. Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin sa istut koivun alla, on kuin täällä viel´ liikkuid Herran hymy vetten päällä. Jaakko Haavio Pyhäaamu: Oi pyhäaamun rauha – sen suvituulta lauhaa ja hiekkaa valkeaa! Laineiden kimallusta! Nyt Hengen vuodatusta sieluni odottaa. Kuutamo: Tänä yönä loistaa täysikuu./ Taivas äärettömiin avartuu./ On kuin sydän irtoaisi:/ niin kuin tarttuisi ja kuljettaisi/ joku yli puiden latvojen/ kohti kuuta, yli, ohi sen/ sinne, missä kehät suljetaan./ Ahdas polku pienen elämäni,/ viitoitettu pettymyksilläni,/ väljään valtatiehen liitetään./ Löydän, etsimättä, määränpään. Syystaivas: Pois värit toiset tyystin riisutaan:/ punainen, musta, vihreä ja kelta./ Jäljelle jää vain toivon lauha sini./ Se levittyy, syystaivas, ylle maan,/ ja äänetönnä kysyy jokaiselta:/ Näetkö tähdet, pannut poimuihini? Ja ensimmäisenä tulivat mieleeni luonto-aiheisista runoistamme Immi Hellenin Paimenpoika: Nyt metsä kirkkoni olla saa,/ voi täälläi palvella Jumalaa,/ mun urkuni kauniit soikaa!/ Mun kirkkoni katto on korkeella,/ ja ystävä yksi on seurana,/ joka muistavi paimenpoikaa. Ja toisena Aleksis Kiven Metsämiehen laulu: Metsän poika tahdon olla,/ sankar jylhän kuusiston,/ Tapiolan vainiolla/ karhun kanssa painii lyön/ ja mailma Unholaan jääköön.

Ei kommentteja: