sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Viikko Palmusunnuntaihin

Kirkkovuosikalenteri ‹SUNNUNTAI 3.4.2022› 1. vuosikerta 5. paastonajan sunnuntai (Judica) Pääsiäisjakso, paastonaika Kärsimyksen sunnuntai Nimitys judica (= hanki minulle oikeutta) on päivän antifonin alusta (Ps. 43:1). Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi (dominica passionis). Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukse 1 Jumala, sinä annoit Poikasi uhriksi maailman synnin tähden. Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään ja elämään hänen sovitustyönsä varassa. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Jumala, taivaallinen Isämme. Opetuslasten tavoin me olemme hitaat käsittämään, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla. Auta meitä ymmärtämään, että hän kärsi meidän syntiemme tähden ja että meillä on nyt avoin tie sinun yhteyteesi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Armollinen Jumala, Poikasi Jeesus Kristus kärsi ja kuoli puolestamme. Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään, kun olemme masentuneita ja menettämässä elämänuskomme. Vahvista meitä Hengelläsi, niin että säilyttäisimme uskon ja hyvän omantunnon. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.

Ei kommentteja: