sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Kirkkovuodessa konfirmaatio-aika

‹SUNNUNTAI 10.7.2022› 5. sunnuntai helluntaista Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika Armahtakaa! Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Herra Jumala, taivaallinen Isä. Sinä annat synnit anteeksi ja nostat langenneet. Armahda meitä, jotka tuomitsemme toisen, mutta emme näe omaa suurta velkaamme. Varjele meitä omahyväisyydestä ja ylpeydestä. Anna meille kykyä kohdella lähimmäisiämme oikein ja armahtavasti. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Laupias, uskollinen Jumala. Sinä annat joka päivä kaikki syntimme anteeksi ja tahdot, että mekin antaisimme anteeksi toisillemme. Särje sydäntemme kovuus, jotta kohtelisimme toisiamme ymmärtävästi ja eläisimme Vapahtajamme opetuksen mukaan, sovituksen ja anteeksiantamisen hengessä. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Pyhä Jumala, sinä olet oikeudenmukaisuuden ja rauhan lähde. Ilman sinua emme osaa elää rauhassa emmekä rakastavasti toistemme kanssa. Kutsu siis meitä yhä uudelleen seurakuntasi yhteyteen. Ohjaa ja vahvista meitä. Lähetä meidät maailmaan oikeuden ja rauhan tekijöiksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 4 Jumala, meidän on niin helppo lausua hätäisiä tuomioita toisistamme. Sinä näet jokaisen ihmisen avarammin ja syvemmin kuin kukaan. Auta meitä kohtaamaan toisemme ilman ennakkoluuloja ja pinnallisia arviointeja. Auta meitä käsittämään, että vain anteeksi antaminen vie meidät todelliseen yhteyteen toistemme kanssa. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Ei kommentteja: