maanantai 24. lokakuuta 2022

Ylisuurta kohua nostatettu Kankaanpää vanhaikodin kaupasta - ei toteudu

Koskela: Venäläisten kiinteistökaupat lopetettava Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela kummeksuu mediassa olleita tietoja venäläisten tekemien kiinteistökauppojen suuresta määrästä. Puolustusministeriö on tänä vuonna antanut luvan yli 200 kiinteistökaupalle, jossa ostajana on ollut venäläinen taho. -Eihän tämä käy järkeen, että vielä tässäkin tilanteessa venäläiset saavat tehdä kiinteistökauppoja Suomessa ja kovin usein vielä puolustuspoliittisesti merkittävillä alueilla, Koskela sanoo. Kansanedustaja Koskela huomauttaa, että perussuomalaiset on johdonmukaisesti tahtonut rajoittaa venäläisten tekemiä tonttikauppoja. Lisäksi vaalikaudella 2011—2015 eduskunnassa sosialidemokraattien kansanedustaja Suna Kymäläinen sai kerättyä yli sata nimeä lakialoitteeseen, jolla venäläisten tonttiostoja pyrittiin rajoittamaan. Valitettavasti osa allekirjoittaneista veti painostuksen edessä nimensä pois. Aloitetta syytettiin muun muassa rasistiseksi ja venäläisvastaiseksi. -Suomettuneisuuden vaarallinen ja ummehtunut henki on liikkunut eduskunnan käytävillä aivan liian vahvana aina tämän vuoden helmikuuhun asti. Onneksi viimein silmät ovat monella auenneet ja tehdyistä virheistä on toivottavasti otettu opiksi, kansanedustaja Koskela toteaa. Koskelan kotikaupunki Kankaanpää nousi keskiviikkona otsikoihin, kun kävi ilmi, että venäläinen taho on ostanut Niinisalon varuskunnan vieressä sijainneen Lohikon entisen vanhainkodin. Kaupunki ei ole ollut kaupassa osapuolena, vaan kaupunki on tehnyt yhteistyötä puolustusministeriön kanssa kaupan ostajien taustojen tutkimisessa. Ministeriöllä on mahdollisuus hylätä ostolupa. -En pidä kaupan lopullista toteutumista todennäköisenä. Vaikka ministeriöllä ei ole velvollisuutta kiinteistöä itse ostaa, niin toivon, että ministeriö ostaisi kiinteistön itselleen. Jos näin ei käy, niin kaupungilla on mahdollisuus käyttää etuosto-oikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa kaupasta, kansanedustaja ja Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Koskela huomauttaa.

Ei kommentteja: