keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Purra kantaa syvää huolta jaksamisestamme

Purra: Yhä useampi työssäkäyvistä keskituloisista on ahdingossa ‒ he lähettävät kopioita laskuistaan ja kysyvät, miten tästä selviää? Suuri joukko työssäkäyviä keskituloisia on ahdingossa. He eivät ole riittävän pienituloisia saadakseen sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään riittävän hyvätuloisia selvitäkseen, kirjoittaa Riikka Purra kolumnissaan. Mielipide|Politiikka14.11.202206:00 Kolumni Riikka Purra Politiikan kovaäänisessä keskustelussa pinnalla tällä hetkellä ovat esimerkiksi translaki, saamelaiset ja EU:n uusimmat metkut. Tärkeitä asioita kaikki, mutta kansalaisten huomio on kuitenkin muualla. Nimittäin hintojen nousussa. Inflaatio on kyselytutkimustenkin mukaan ylivoimaisesti suurin yhteiskunnallinen huolenaihe Suomessa. Jokapäiväisten kulujen kanssa taisteleminen koskettaa yhä useampia. Huomiota rahaan liittyvissä kamppailuissa saavat yleensä eniten kaikkein pienituloisimmat ja kaikkein suurituloisimmat. Edellisille halutaan antaa lisää ja jälkimmäisiltä ottaa pois. Tilanne on nyt kuitenkin se, että suuri joukko työssäkäyviä keskituloisia on ahdingossa. He eivät ole riittävän pienituloisia saadakseen sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään riittävän hyvätuloisia selvitäkseen. He elävät kädestä suuhun ja yrittävät säästää sieltä, mistä vielä voi. Tässä keskituloisten joukossa kohonnut liikkumisen hinta saa pohtimaan työnteon kannattavuutta etenkin siellä, missä auto on välttämätön ja työmatkat pitkiä. Maassa, jossa muutenkin työ tuntuu usein kannattavan heikommin kuin kotiin jääminen, ylihintainen liikkuminen on suuri rasite. Tähän kun lasketaan mukaan valtaviksi muuttuneet sähkölaskut, selvästi noussut ruuan hinta ja kipuava korkotaso, on yhtälö monille toivoton. Mutta ei tässäkään vielä kaikki. Koska ministeriö ei osannut arvioida tämän vuoden inflaatiovauhtia oikein, jäi hallituksen tälle vuodelle esittämä inflaatiohyvitys tuloveroasteikkoon aivan liian pieneksi. Tästä seuraa se järjettömyys, että suurimmalla osalla suomalaisista verotus kiristyy ensi vuonna, monenlaisten lupausten vastaisesti. Verotus kiristyy myös alimmissa tuloluokissa eli 1 600 euroa ja 2 400 euroa kuukaudessa ansaitsevilla. MAINOS (teksti jatkuu alla) MAINOS PÄÄTTYY Ahdingossa olevat kansalaiset lähettävät kopioita sähkölaskuistaan, karhukirjeistä ja perintätoimiston laskuista ja kysyvät, miten tästä selviää. Pelkästään lukuja katsomalla voi päätellä, että edessä on suurta köyhtymistä ja elintason laskua. Saman voi näin poliitikkona päätellä kansalaispalautteesta joka ikinen päivä. Ahdingossa olevat kansalaiset lähettävät kopioita sähkölaskuistaan, karhukirjeistä ja perintätoimiston laskuista ja kysyvät, miten tästä selviää. Miten talvesta selvitään? Lähtevätkö luottotiedot, kun talouden tulot eivät riitä sähkölaskuun? Energiakriisiin ei ole helppoja hokkuspokkusratkaisuja – varsinkaan kroonisesti ylikuluttavassa julkisessa taloudessamme. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä olisi tärkeää huolehtia, että kaikki ne omissa käsissämme olevat tekijät, jotka hintoja nostavat, poistettaisiin. Näitä löytyy niin monenlaisista ilmastotoimista, vääränlaisista energiapoliittisista ratkaisuista kuin tärkeysjärjestysten vinoumistakin. Toimenpiteet, joilla sähkön hintaa saadaan alas, eivät tässä tilanteessa ole ilkeää markkinahäirintää, vaan omien kansalaistemme auttamista. Sähkömarkkinat kaipaavat uudistamista. Mikään valtion kassa ei riitä tukemaan kansalaisia, jotka kyykkäävät näiden hintojen alle. Purra: Yhä useampi työssäkäyvistä keskituloisista on ahdingossa ‒ he lähettävät kopioita laskuistaan ja kysyvät, miten tästä selviää? Suuri joukko työssäkäyviä keskituloisia on ahdingossa. He eivät ole riittävän pienituloisia saadakseen sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään riittävän hyvätuloisia selvitäkseen, kirjoittaa Riikka Purra kolumnissaan.

Ei kommentteja: